Pitkään odotettu debyyttiralli päätti kisakauden
Vaikka Nuorten SM-sarja paketoitiin
Rantarallissa, ei kausi kuitenkaan vielä osaltamme päättynyt, vaan seuraavana
lauantaina suunnattiin Petäjävedellä ajettuun Kyläseppäralliin. Nyt kuitenkin
Minin ohjaamossa roolit vaihtuivat, sillä Santeri hyppäsi ensimmäistä kertaa
tänä vuonna ratin taakse ja Severi otti hoitaakseen kartturin tehtävät. Santeri
on ehtinyt elämänsä aikana ajaa yli 60 rallisprinttiä ja olla kartturina yli 30
rallissa, mutta vasta nyt oli vuorossa aivan ensimmäinen täysimittainen ralli
kuljettajan paikalla! Taas päästiin siis toteuttamaan isoja lapsuuden
unelmia ☺️ Severille
kisa oli puolestaan ensimmäinen kartturin penkillä, joten paljon uutta oli
tiedossa!

Kuva: Jussi Rantala
Keski-Suomea jo useamman päivän
piiskannut ja myös kisapäivänä jatkunut sade, sekä suuri lähtönumero (165)
aiheuttivat etukäteen pientä huolta teiden kunnosta, eikä huoli ollut turha.
Pätkät olivat pehmeässä ja liukkaassa kunnossa ja edellä lähteneet autot olivat
kaivaneet kivet ja kuopat esiin, joten tiedossa oli melkoinen
selviytymistaistelu. Olosuhteet vaativat veronsa, sillä sekä ulosajoista että
teknisistä vioista johtuneita keskeytyksiä tuli paljon.
Vaikka edellisestä kerrasta Minin ratissa oli yli vuosi, lähti
Santerin ajo sujumaan heti melko hyvin, joskin tasaisen rytmin löytäminen
haastavissa oloissa oli vaikeaa. Isompia virheitä ei kuitenkaan alussa tullut,
mutta kahdella ensimmäisellä EK:lla Santeri sai edellä lähteneen auton pätkällä
kiinni ja perässä ajeluun kului aikaa. Pätkäaikojen riittävyydestä suhteessa
kilpakumppaneihin ei ollut mitään aavistusta, joten yllätys olikin melkoinen,
kun kahden EK:n jälkeen pojat olivat 20:n luokassa startanneen kuljettajan
joukossa sijalla 6!
Vielä ennen huoltoa oli vuorossa MM-rallistakin tuttu Mökkiperän
EK, joka ei sekään kuntonsa puolesta kuskeja säälinyt. Ajo sujui mukavasti ja
myös kello tuntui tykkäävän, sillä pätkän jälkeen Mini löytyi luokan
kokonaistilanteessa jo peräti 3. sijalta! Valitettavasti tämän pätkän kivet ja
kuopat koituivat kuitenkin kohtaloksi, sillä pätkän puolivälissä alkoi kuulua
ja tuntua uhkaavia rysähdyksiä. Samalla vauhdilla jatkettiin pätkän maaliin,
mutta vilkaisu auton takaosaan kertoi, että tukivarsi oli vääntynyt ja iskunvaimennin
napsahtanut poikki. Huoltoon asti autolla vielä nilkutettiin, mutta koska
vauriot eivät olleet korjattavissa eikä toista vastaavaa iskaria mukana, olisi
kisan jatkaminen aiheuttanut vaan pahempaa tuhoa, joten leikki oli jätettävä
kesken.
SM-kausi päätökseen Rantarallissa
Vuoden viimeinen Nuorten
SM-ralli ajettiin lokakuun puolessavälissä Mynämäen ympäristössä perinteisessä
Rantarallissa, johon Severin ohella 18 muuta nuorta kuljettajaa lähti kisailemaan
paremmuudesta.
Seudun tiet on tunnettu
haastavuudestaan ja äkkiväärästä luonteestaan, joten järki piti pitää päässä.
Selvää kuitenkin oli että varomaan ei reitille lähdetä, vaan hankkimaan hyvä
sijoitus varmalla ja vauhdikkaalla ajolla. Kisan aikana sää vaihteli jatkuvasti
auringon paisteesta vesisateeseen, mutta ajamisen suoritustaso pysyi kisan
ensimmäisen lenkin ajan vakaana. Severi kellotti tasaisia aikoja, joilla
taisteltiin aiempien sarjakisojen tapaan sijoituksista pistesijojen tuntumassa.
Kolmen EK:n jälkeiselle lyhyelle huoltotauolle saavuttiin luokan sijalla 13.

Kuva: Loudlife Media
Tauon jälkeen kiikarissa
oli sijoituksen parannus ja nousu vielä pisteiden syrjään kiinni. Loppulenkillä
tiet osoittivat haastavuutensa, sillä pienet ja isommatkin ulosajot alkoivat
muuttaa tuloslistaa. Severi onnistui välttämään virheet ja vauhtiakin tuli
vielä lisää, minkä myötä sijoitus ennen viimeistä pätkää oli 11:s. Sarjakauden
päättävällä EK:lla onnistuttiin kuitenkin vielä pusertamaan sen verran, että tavoitteeseen
päästiin ja sijoitusta nostettiin pykälällä, joten maalissa oltiin nuorten
sijalla 10. Näin ollen sarjakausi päättyi kahteen peräkkäiseen pistesijaan!
Pistesaldo jäi erilaisten
syiden takia kauden alkupuolella laihaksi, mutta loppukauden pisteiden myötä
Severin lopullinen sijoitus Rallin Nuorten SM-sarjassa oli 15:s. Sarjan kisoihin
osallistui kauden aikana yhteensä 26 eri kuljettajaa, joka kisassa nuoria oli
mukana keskimäärin 19. Vauhti nuorten luokassa on tälläkin kaudella ollut
järkyttävän kovaa, sillä kisasta toiseen nuorten kärkiporukan kuskit ovat
olleet nopeimpia kaikista kisan vakioluokan autoista.
Sarjan päätyttyä päättyi
myös Severin neljän vuoden taival nuorten luokassa, sillä 18-vuotta tuli
mittariin syyskuussa. Tästedes kilpaillaan siis aikuisten joukossa!
Pitkän kisapäivän päätteeksi pistesijoille
Elokuun viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan rallista koko
rahalla, sillä Laitilan seudun hienoilla ja vaativilla teillä oli luvassa yli
100 EK-kilometriä sisältänyt reitti. SM Oili Jalonen-ralli oli yleisen
SM-sarjan osakilpailu, jonka yhteydessä myös nuoret kisasivat kauden
neljänsistä SM-pisteistään. Mahtava asia kisan lähtöluettelossa oli se, että
alle 18-vuotiaiden nuorten SM-luokka oli peräti 20 startanneen kilpailijaparin
voimin koko kisan suurin luokka.

Kuva: Toni Ruotsalainen
Yhtenä parina tuossa joukossa kisasta lähti
nauttimaan myös Severin ja Santerin muodostama autokunta. Lämpimän kisapäivän
ensimmäiset hiet saatiin pintaan jo ennen kuin kilpaa oli ajettu metriäkään,
sillä EK1:n lähtöjonossa rengaspaineita pudottaessa jäi yhden renkaan venttiili
jumiin ja päästi renkaan tyhjäksi, joten auton kyytiin sidotulle vararenkaalle
tuli heti käyttöä. Vaihto ehdittiin kuitenkin tehdä nopeasti ennen omaa
lähtöaikaa ja rangaistuksilta vältyttiin. Muista alla olleista poikennut rengas
kuitenkin vaikutti ajo-ominaisuuksiin ja etenkin kuskin luottoon, ja epäröivän
ajon seurauksena aika oli 15. nopein. Toinen EK jouduttiin ajamaan samalla
rengastuksella, mutta luottoa autoon alkoi jo löytyä ja varsinkin lopun
jouhealla osuudella vauhti oli jo kohdallaan, tuloksena pätkän 12. nopein aika.
Lyhyessä huollossa saatiin renkaat vaihdettua keskenään samanlaisiksi ennen
kisan vauhdikkainta pätkää, jossa Mininkin keskinopeudeksi saatiin muutamista
hitaistakin paikoista huolimatta 103km/h. EK4 taas oli huomattavasti
teknisempää tietä, mutta sekin selvitettiin hyvällä ajolla läpi. Vaativa reitti
vaati myös veronsa, ja kilpailijoita putosi pelistä tasaisesti ulosajojen
seurauksena. Varman ajon ja kasvavan vauhdin summana Severi sai nostettua sijoitustaan
parin pätkän aikana 14. sijalta jo 10:nneksi. Myös taukoa edeltänyt EK5 oli
hyvä suoritus ja aika 8. nopein, vaikka lopussa ajettiin hetki edellä
startanneen auton perässä.
Tauon jälkeen oli vuorossa kaksi taukoa edeltänyttä
pätkää toistamiseen. Myös toisella ajokerralla tehtiin tasaista työtä,
molemmilta pätkiltä 8. nopein aika, joiden myötä myös kokonaiskisassa sijoitus
nousi 8:nneksi. Kisan päättäneellä EK8:lla aika riitti hienosti jo nuorten 7.
nopeimpaan kellotukseen, mutta loppukiri ei aivan riittänyt nostamaan
sijoitusta, sillä koko kisan 7. sija jäi vain 1,2 sekunnin päähän. 8. sija
kilpailun maalissa takasi kuitenkin sen, että vihdoin plakkariin napsahti ne
kauan kiertäneet ensimmäiset SM-pisteet! Fiilis kisan jälkeen oli muutenkin
hyvä, kun hienot tiet ja uran pisin kisapäivä oli selvitetty kunnialla 😊
Nousujohteinen syyskauden avaus
Reilu
pari kuukautta oli ehtinyt vierähtää siitä kun Miniä oli viimeksi päästy
ulkoiluttamaan sorateillä, mutta kesän kääntyessä ainakin kalenterin puolesta
kohti syksyä alkaa kisojakin olla taas mukavan tiiviillä tahdilla. Syyskauden
kisaputki avattiin edellisviikonloppuna Keuruulla ajetussa harrasterallissa, jossa
kymmenen nuoren kuljettajan joukkoon starttasi kilpailemaan myös Severin ja
Santerin muodostama autokunta.

Kuva: Jesse Eteläniemi
Kisa ei lähtenyt kulkemaan parhaalla
mahdollisella tavalla. Ensimmäisellä erikoiskokeella tiet olivat todella huonossa
kunnossa, suurella lähtönumerolla (206) startatessa edellä lähteneet olivat
ehtineet kaivaa esiin melkoisen määrän maakiviä, joihin auto olisi helppo
hajottaa. Kiviä kierreltiin kuitenkin liian varovasti ja aika oli huono, luokan
8:nneksi nopeimmalla ajalla annettiin turhaa tasoitusta kilpakumppaneille. Seuraavana
oli vuorossa useilta vuosilta MM-rallistakin tuttu Jukojärven erikoiskoe, jossa
päästiin jo ajamaan kunnolla kilpaa ja koittamaan pari hienoa hyppyäkin. Ajorytmi
ei vieläkään tuntunut aivan parhaalta, mutta aika oli jo vertailukelpoisempi,
luokan 5:nneksi nopein.
Huoltotauon jälkeen siirryttiin jälleen hieman
erityyppiselle tielle, ja nyt homma tuntui lähtevän sujumaan. Kolmas EK oli
ajollisesti hyvä suoritus ja aika jälleen viides. Lyhyehkö nelospätkä oli
kuluvan kauden parhaita ajosuorituksia ja sen osoitti myös aika, joka oli jo nuorten
3:nneksi nopein. Jäljellä oli enää reilu kaksikilometrinen kisan päättävä asfaltti-EK,
mutta panosta sillekin jäi vielä mukavasti, sillä Severi oli kokonaistuloksissa
seitsemäntenä, mutta vain 2,5 sekunnin päässä 5. sijasta. Tiedossa oli että
toisten renkaiden ja sprinteistä kerätyn asfalttikokemuksen myötä nyt olisi
hyvä paikka iskeä. Ja isku onnistui! Severi paukautti tauluun nuorten nopeimman
kellotuksen ja ralliuransa ensimmäisen pohja-ajan, jonka myötä loppusijoitus
nousi kiikarissa olleelle palkintosijalle 5:nneksi. Päätöspätkän aika muuten
oli kaikista noin 200:sta sen läpi ajaneesta 35. nopein, joten nyt onnistui tärkeässä
paikassa kovan suorituksen tekeminen.
Kisan alku jäi kaivelemaan, sillä ilman
siellä annettua tasoitusta olisi taisteltu paikoista kolmen joukossa. Vaikka
parantamisen varaa jäi, voi nousujohteisten suoritusten myötä tuleviin kisoihin
lähteä kuitenkin hyvillä mielin.
Kestävyystaistelua Riihimäen SM-rallissa
Rallin
Nuorten SM-sarjan kauden kolmansista ja kesän ensimmäisistä pisteistä taisteltiin
toukokuun lopussa Riihimäellä. Ralli oli myös yleisen SM-sarjan osakilpailu,
jossa kotimaisten kärkinimien lisäksi oli mukana kaksi täysiveristä WRC-kilpuria,
joten kisa keräsi runsaasti huomiota osakseen. Kisan reitti oli tällä tasolla harvinaisen
pitkä, sillä edessä oli 9 erikoiskoetta ja yli 110 EK-kilometriä. Kun vielä sääkin
Riihimäellä oli todella vaihteleva ja välillä reittiä piiskasi todella kovat sadekuurot,
oli tiedossa mielenkiintoiset olosuhteet ja melkoinen kestävyyskilpailu.
Nuorten luokkaan kilpailijoita starttasi 15 autokunnan verran, Severin rinnalle
kartturin paikalle istui tällä kertaa Santeri.
Tämän kauden kisoissa Severille
tyypillistä on ollut verrattain hyvät kisojen aloitukset ja sama linja jatkui
tällä kertaa, kun EK:lle 1 syntyi 10:nneksi nopein aika. Lähes 20-kilometrisellä
toisella pätkällä tie oli paikoin jo heikossa kunnossa, mutta ajorytmi tuntui
siitä huolimatta vain paranevan ja aika oli jo nuorten 8:ksi nopein, mikä nosti
Severin samalle sijalle myös luokan kokonaistuloksissa. Ennen taukoa oli
vuorossa vielä kahteen kertaan ajettu lyhyt yleisö-EK Riihimäen varuskunnan
alueella. Sateen liukastamassa asfalttipyörityksessä ei kuskien kannalta juuri
ollut tekemistä rallin kanssa, tärkeintä oli vain selvitä ehjänä läpi. Kaikki
eivät tässä onnistuneet, mutta Severi selvitti pätkät ongelmitta nousten
tauolle tultaessa jo hienosti sijalle 7. Olosuhteista johtuen tiedossa oli,
että tänään mitataan ennen kaikkea kaluston ja kuskienkin kestävyyttä, joten
fiksulla suorituksella olisi mahdollisuudet todella hyville pistesijoille.
Tauon
jälkeinen EK5 ei sujunut aivan aamun pätkien veroisesti, mutta kokonaissijoitus
pysyi kuitenkin 7:ntenä. Seuraava kuudes EK oli isommilla lähtönumeroilla jo
paikoin todella rajussa kunnossa, ja pätkän varrella näkyi jälleen ongelmiin
ajautuneita kilpakumppaneita. Mutta valitettavasti ongelmitta ei tällä kertaa
selvitty itsekään; jo pätkän alussa tuli todella kova isku yhdestä monista
tielle esiin nousseista maakivistä ja seuraukset alkoivat tuntua hetken päästä,
sillä rengas oli hajonnut ja tyhjeni pikku hiljaa. Pätkän viimeiset kilometrit
nilkutettiin maaliin jo täysin tyhjenneellä renkaalla. Minin kyydissä ei
kisoissa ole pidetty vararengasta mukana eikä niin tehty tälläkään kertaa,
joten jatkaminen alkoi näyttää mahdottomalta sillä ennen huoltoa oli edessä
vielä kisan pisin pätkä ja paljon siirtymäosuutta. Huollossa ollutta isä-Raunoa
pyydettiin heti lähteä tuomaan uutta rengasta, mutta koska pätkä sijaitsi kaukana
kisan huoltopaikalta, oli tiedossa että aikarangaistuksia saattaisi
myöhästymisen johdosta tulla liikaa.
Uusi pyörä saatiin kuitenkin alle ja
pääsimme sittenkin EK:lle 7, tosin monen minuutin aikasakkojen kanssa. Tilanteeseen
nähden hyvin sujuneen pätkän jälkeen tulimme huoltoon luonnollisesti luokan viimeisinä,
mutta koska porukkaa oli parilla edellisellä pätkällä tippunut kisasta paljon,
olimme silti hyvillä pistesijoilla 7:ntenä. Huoltoon saapuessa tuli kuitenkin
suuri pettymys, sillä kuten pelkäsimme, olimme myöhästyneet edellisen pätkän lähdöstä
liian paljon ja kilpailun johto sulki meidät tämän vuoksi kilpailusta.
Vaiherikas
päivä päättyi siis isoon pettymykseen ja jossiteltavaa jäi, sillä tulossa oli
ralliuran paras tulos ja ehjällä ajolla jopa neljäs sija olisi ollut
mahdollinen. Jossittelu on kuitenkin täysin turhaa, joten otetaan kisasta hyvät
asiat ja uudet opit mukaan ja jatketaan taas kokeneempana kohti uusia seikkailuja.
Hyvät pätkäajat ja kokemukset erilaisista olosuhteista takasivat, että huonosta
lopputuloksesta huolimatta reissu ei ollut lainkaan turha.
Lupaava kesäavaus Ikaalisissa
Rallin kesäkausi päästiin siis starttaamaan viime
viikonloppuna lähimaisemissa Ikaalisten Kylpylärallin merkeissä. Kisa keräsi
suuren suosion harrastajien joukossa, kun lähtöviivalla oli yli 270
kilpailijaparia. Nuorten luokassa osanotto jäi kuitenkin vain kolmen autokunnan
vahvuiseksi. Yhtenä kolmesta matkaan lähti jälleen Severi, ja koska Santeri
luki nuotteja toisessa autossa, istui kartturin penkille yli vuoden tauon
jälkeen isä Rauno. Kaksikolla oli edessä 7 erikoiskoetta ja 84 kilometriä
mukavia sorateitä.
Kesän ensiraapaisut soraan ek:lla 1 lupasi hyvää ja tiukkaa
kisapäivää, sillä Severi tykitti pätkälle toiseksi nopeimman ajan, vain kolmen
sekunnin päähän luokan pohja-ajasta. Tasaista oli myös toisella pätkällä, jossa
nuorten koko kolmikko ajoi alle kolmen sekunnin sisään toisistaan. Ek:lla 3
Severi jäi kärjestä kuusi sekuntia ollen jälleen toiseksi nopein, kuten myös
vauhdikkaalla nelospätkällä, jossa luokkapohjatkin jäivät vain kahden sekunnin
päähän. Hienosti sujuneen kisan alun jälkeen huoltoon Ikaalisiin Mini saapui
siis luokan kakkossijalla, 12 sekuntia kärkeä perässä.
Tauon jälkeisellä kisan lyhyimmällä ek:lla vauhti oli
muutaman sekunnin luokkatovereita hitaampaa ja sijoitus tippui niukasti
kolmanneksi. Kisan pisimmällä, yli 25 kilometrisellä EK 6:lla vauhti oli taas
erittäin hyvää ja aika oli luokan toiseksi nopein. Tätä aikaa voidaan käyttää
myös esimerkkinä koko päivän jatkuneesta hyvästä vauhdista, sillä kun verrataan
sitä lisäluokkien yleiskilpailuun, oli pätkäaika kovempien autojen joukossa
78:sta ek:n suorittaneesta peräti 36. nopeinta.
Illan koitteessa vesisade saapui muuttamaan olosuhteita, kun
edessä oli vielä yksi yli 21 kilometrinen ek. Pätkä poikkesi luonteeltaan
hieman aiemmista, se sisälsi paljon pientä tietä ja oli paikoin todella
huonossa kunnossa, ja muuttuneet olosuhteet toivat Severin ajoon pientä
varovaisuutta. Yleiskilpailun tasolla pätkäaika oli yhtä kova kuin
edelliselläkin, mutta luokkakavereihin verrattuna varovaisuus näkyi kellossa ja
takkiin tuli noin puoli minuuttia. Näin ollen sijoitus kisan maalissa oli
lopulta luokan kolmas, 47 sekuntia kärjestä.
Vaikka kyseessä oli harrasteralli ja pääosassa ajamisesta nauttiminen, niin kypärän päähän lyödessä on aina tavoitteena kilpakumppanien voittaminen ja hyvä tulos. Tällä kertaa tuloksen pilasi viimeisen pätkän huonompi aika, mutta kokonaisuutena päivään on syytä olla silti tyytyväinen. Kovempienkin kilpa-autojen joukossa lisäluokkien sijoitus 38 yli sadan lähtijän joukossa kertoo tasaisen hyvästä vauhdista, kuten myös se, että samanlaisten autojen V1600-luokassa sijoitus olisi ollut 14 kilpailijan joukossa neljäs. Tärkein mittari on kuitenkin se, että soratie maistui kuljettajalle, ajofiilis oli hyvä ja hauskaa oli.
Kotimaan huippujen renkaanjäljissä Kouvolassa
Kauden
toiset rallin nuorten SM-sarjapisteet olivat jaossa helmikuun puolivälissä
Kouvolassa SM O.K. Auto-rallissa. Edessä oli monta uutta haastetta, sillä
nuorten osakilpailu ajettiin nyt ensimmäistä kertaa yleisen SM-osakilpailun
yhteydessä. Tiedossa oli isompi lähtönumero ja syvemmät, kotimaan kärkinimien
kaivamat urat. Kisakilometrejä oli luvassa noin 1,5-kertainen määrä normaaliin
verrattuna, yhteensä 95 ek-kilometriä. Hyvin kaupungin katukuvassa näkynyt
kilpailu ja hieno talvikeli keräsi myös yleisöä reitin varrelle mukavat määrät.
Kilpailijapareja oli mukana 123, ja niitä nuorimpia, tulevia kotimaan
kärkinimiä lähti nuorten luokkaan 18 kuljettajan verran.

Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Severi istui jälleen
kuljettajan paikalle ja kartturin paikan otti vanhempi veli Santeri. Kisan alla
vaivanneista sairasteluista huolimatta rallia oli jälleen odotettu innolla. Homma
meinasi kuitenkin loppua jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ensimmäisen
erikoiskokeen aikatarkastusasemalle jonottaessa, juuri ennen omaa AT-minuuttia,
alkoi pellin alta nousta sankka höyry. Syy selvisi nopeasti, sillä moottorin
ylävesiletkun klemmari oli jostain syystä päässyt aukeamaan ja nestettä roiskui
voimalla ulos. Letku saatiin paikalleen ja klemmari kiinni kilpakumppanilta
lainattujen työkalujen avulla, mukana oli onneksi myös pieni pullo
jäähdytinnestettä ja myös juomavedet kaadettiin hävinneiden nesteiden tilalle.
Näin matkaa päästiin moottorinlämpöjä tuijottaen jatkamaan. Muutaman minuutin
vienyt operaatio aiheutti kuitenkin myöhästymisen EK:n lähdöstä ja rasitteeksi
tuli heti kättelyssä yli minuutin verran aikasakkoa. Keskittyminen pätkälle ei
ollut paras mahdollinen, kun käytännössä suoraan korjaustoimenpiteistä
hypättiin lähtöviivalle. Avauksena oli luvassa vieläpä huima 27 kilometrinen
pätkä, mutta ajo lähti kuitenkin sujumaan kohtalaisen hyvin ja aika oli 13:ksi
nopein. Auto toimi edelleen ja toinen EK sujui vielä paremmin. Vauhdin puolesta
olisi tässä vaiheessa kisaa taisteltu sijasta 9, mutta aikasakko piti
sijoituksen 12:ntena. Tällä sijalla saavuttiin myös 3:n EK:n jälkeiselle
tauolle.
Tauolta tarkasteltiin autoa ja kerättiin vielä uutta virtaa parille
jäljellä olleelle pätkälle. Tauon jälkeinen sujuikin mukavasti ja
kokonaistilanteessa noustiin jo 10:nneksi. Viimeisenä oli vielä vuorossa kisan
pisin, yli 28 kilometrinen rykäisy. 20 minuutin suorituksen aikana pääsee
ajorytmiin jo mukavasti kiinni ja hiki virtaa. Pätkä sisälsi enemmän pienen
tien osuuksia, jotka tulivat turhan varmistellen. Tästä syystä aika jäi
viimeisellä EK:lla heikommaksi ja loppusijoitus putosi yhdellä. Maalikaaren
alle Kouvolan keskustaan saavuttiin näin ollen erinäisten vaiheiden jälkeen päivän
päätteeksi nuorten sijalla 11.
Kouvolan seutu tarjosi jälleen todella hienon
reitin ajettavaksi ja tietkin pysyivät yllättävän hyvässä kunnossa lämpimistä
keleistä ja isosta lähtönumerosta huolimatta. Pätkäajat pysyivät päivän mittaan
viimeistä EK:ta lukuun ottamatta tasaisina ja kun verrataan eroja kärkeen
sekunteina kilometriä kohden, saatiin lukemia jälleen parempaan suuntaan
edelliseen kisaan verrattuna.
Talvinen rallikauden avaus Iisalmessa
Pitkä kisatauko saatiin vihdoin päätökseen, kun uusi
rallikausi avattiin viime viikonloppuna Iisalmessa ajetussa Säästöpankki
rallissa. Kyseessä oli viisi osakilpailua käsittävän rallin Nuorten SM-sarjan
ensimmäinen koitos, jossa alle 18-vuotiaat hurjapäät muodostivat jälleen kisan
ylivoimaisesti suurimman luokan, kun mukaan ilmoittautui peräti 22
kilpailijaparia. Nuorten SM-pisteistä kilpaillaan hyvin pitkälti viime vuodelta
tutulla konseptilla, merkittävimpänä muutoksena on uusi rengassääntö
talvikisoissa, kun sarjassa siirryttiin käyttämään kansainvälistä leveämmän
profiilin piikkirengasta.
Severi pääsi starttaamaan uuteen kauteen syksyn
onnistuneiden kisojen jälkeen hyvällä fiiliksellä, vaikkakin tuntumaa uusista
renkaista oli vain lyhyen 10 kilometrin testin verran. Tuntuma vaikutti
kuitenkin löytyvän nopeasti ja Severi aloitti kisan terävästi kellottamalla
ensimmäiselle EK:lle 13:nneksi nopeimman ajan. Hyvä ja yritteliäs meno jatkui myös
toisella EK:lla, joten parin pätkän jälkeen oltiin mukana tasaisessa
keskikastissa ja hyvät pistesijat olivat käden ulottuvilla. Pitkällä
kolmospätkällä tapahtui pieni mystinen notkahdus ja rytmi hieman katosi, ero
edessä oleviin venähti hieman pidemmäksi, mutta sijoitus tauolle tultaessa
pysyi 13:ntena.
Tauolla lyötiin lisävalot nokalle ja lähdettiin ajamaan
kisan jälkimmäistä puoliskoa pimenevään iltaan. Oman lisämausteensa tauon
jälkeiselle lenkille toi myös paikoin sakeaksikin yltynyt lumisade, joka
yhdistettynä kirkkaisiin lisävaloihin lyhensi näkökenttää välillä melkoisesti. Pimeällä
ajamisen outous näkyi tauon jälkeisillä pätkillä ehkä hieman kasvaneissa
aikaeroissa, joskin sijoituksellisesti pysyttiin edelleen samoilla lukemilla ja
viiden ek:n jälkeen jatkettiin edelleen sijalla 13. Vaikeista olosuhteista
huolimatta ajamisessa oli sopivasti yritystä ja mahtuipa mukaan parit
likitilanteetkin, jotka kuitenkin selvitettiin kunnialla. Myös kisan päättänyt
EK 6, jossa Minilläkin keskinopeus nousi noin 100:n kilometriin tunnissa,
onnistuttiin selvittämään puhtaasti läpi ja sijoituskin nousi vielä pykälällä.
Näin ollen Severi ja kartturina ollut isoveli Santeri palasivat illalla kisan
maaliin Iisalmen torille 12:n sijan arvoisen suorituksen tehneinä!
Kauden
aloitusta voidaan pitää positiivisena. Esimerkiksi viime talven kisoihin nähden
ero kärkeen oli puolittunut ja nyt useampia kuljettajia jäi säännöllisesti
taakse puhtaassa vauhdissa, eli kehitysaskelia on otettu ja viime vuoden
kokemukset kantavat jo vähän hedelmää. Parhailla pätkäajoilla oltiin jo täysin vertailukelpoisissa
asemissa ylemmän keskikastin kanssa, joten kun vauhti saadaan vakiinnutettua tuolle
tasolle, aletaan tosissaan taistella pistesijoista top10:ssä. Uusia steppejä on
kuitenkin vielä otettava, ja niitä päästään tavoittelemaan seuraavaksi vajaan
kuukauden kuluttua. Luvassa on jälleen hieman uusia erityispiirteitä, kun
starttaamme kotimaan ehdottomien rallihuippujen tekemiin renkaanjälkiin, sillä
sarjan toinen kisa ajetaan yleisen SM-sarjaan kuuluvan O.K. Auto -rallin
yhteydessä Kouvolassa.
2018
Kaudelle hieno päätös Laihialla
Hieno ja vaiherikas autourheilukausi alkaa olla takanapäin
ja syksyn viimeiset sorat käytiin lennättämässä lokakuun puolivälissä Laihialla
ajetussa Rinta-Joupin Autoliike SM-rallisprintissä. Perinteinen Laihian kisa
oli siirretty vanhasta paikastaan kaikille kilpailijoille uudelle tielle, ja jo
aamuinen rataan tutustuminen osoitti että siirto ei ollut turha; luvassa oli
todella upea ja vauhdikas neljän kilometrin pätkä!

Kuva: Juuso Kuhanen / jukumotorsport.kuvat.fi
Nuorten luokkaan starttasi vain kolme kilpailijaa, joista
kaksi jo kovia näyttöjä antanutta paikallista hurjaa, joten jo etukäteen oli
tiedossa että näiden haastaminen vaatisi Severiltä todellista huippusuoritusta.
Ensimmäisellä vedolla syntyi varma ja puhdas suoritus, mutta eroa kärkeen jäi
vielä kymmenkunta sekuntia. Toisella ja kauden viimeisellä vedolla laitettiin
kaikki peliin ja matkaan mahtui jo tilannettakin, kun vauhdikas nyppyvasen
meinasi valua leveäksi. Tilanteen johdosta vauhti hieman kuoli kesken
vauhdikkaan osuuden mikä varmasti verotti aikaa pari sekuntia. Muuten kierros
osuikin todella nappiin, mistä osoituksena huima kahdeksan sekunnin
aikaparannus! Sijoitusta se ei riittänyt parantamaan, mutta valtavista eroista
ei enää puhuttu, eroa voittajaan jäi 5 ja toiseen sijaan 3 sekuntia. Vaikka
sijoituksen puolesta ei voinut juhlia, sai Severi kuitenkin olla ehdottoman
tyytyväinen ajosuoritukseensa. Sen verran kuljettajan kädet tärisivät toisen
kierroksen jälkeen veressä virranneesta adrenaliinista, että kaikesta huomasi
yrityksen olleen kunnossa!
V1600-luokassakin kuljettajakattaus oli kovatasoinen, seitsemän kuljettajan joukkoon lähti myös Santeri haastamaan sarjaa kiertäneitä kuskeja. Ensimmäisellä vedolla syntyi kohtalaisen hyvä suoritus, joka riitti luokan neljänneksi. Kärkeen jäi kuitenkin vielä 7 sekuntia ja takana lähimmät uhkaajat hengittivät niskaan, joten toisella lenkillä oli yritettävä vielä kovemmin. Yritystä oli ja ajo pysyi siitä huolimatta puhtaana, tuloksena yli viiden sekunnin parannus. Sijoitus pysyi kuitenkin neljäntenä, kolmas sija jäi 0,8 sekunnin päähän ja kaikkia sarjan kisoja hallinneeseen luokkavoittajaan nähden ero kaventui neljään sekuntiin. Pari tuttua kilpakumppania joiden kanssa on useita kertoja väännetty sekunnin murto-osista jäi tällä kertaa useamman sekunnin erolla taakse. Santerin omasta mielestä toisen kierroksen veto oli yksi parhaista ajosuorituksista jonka hän on vuosien mittaan Minin ratissa onnistunut tekemään.
Kisan jälkeen molemmilla kuljettajilla oli hymy korvissa, kausi oli hienoa laittaa pakettiin Laihian todella nautinnollisella pätkällä! Keskinäisessä aikavertailussa Santeri oli tällä kertaa noin neljä sekuntia Severiä nopeampi. Molempien vauhdista positiivista merkkiä kertoo myös se, että molemmat jättivät vauhdissa taakseen pitkän liudan myös kovempien luokkien kilpureita, bemareita, starleteja ynnä muita. Esimerkiksi Santerin taakse jäi 2-vetoisten yleiskilpailussa yli 20 kilpailijaa. Yllätyksenä tuli myös se, että vaikka osallistuimme kauden aikana vain kahteen rallisprintin SM-osakilpailuun (Kauhajoki & Laihia), riitti näiden kahden kisan pisteet Severillä nuorten cupin 8:nteen ja Santerilla V1600-cupin 7:nteen sijaan.
Pettymyksestä voitonriemuun!
Syyskuun lopulla oli vuorossa autourheilun täyteinen kahden
kisan viikonloppu, kun ensin lauantaina kaasuteltiin rallin nuorten SM-sarjan
päättänyt osakilpailu Jari-Pekka ralli Heinolassa, ja heti perään sunnuntaina
oli vuorossa perinteinen JSH-Kuljetus rallisprint Hämeenkyrössä. Lauantaina
Severi ajaa ja Santeri toimii kartturina, sunnuntaina molemmat istahtavat
vuorollaan ratin taakse. Vauhdikkaasta viikonlopusta jäi jälleen valtava määrä
tarinoita kerrottavaksi, yritetään tiivistää tähän tärkeimmät juonenkäänteet.

Kuva: Pekka Mäkinen / AKK
Vankkurit startattiin lauantaina kello 4:00 Jämijärveltä
kohti Heinolaa, jossa odotettavissa oli kuuden ek:n verran nautinnollisia mutta
haastavia teitä. Nuorten luokkaan lähti mukaan 12 kilpailijaa, joista
ensimmäisille jo ek1 osoittautui liian haastavaksi. Severi otti alun varovasti,
mutta lopun pienemmällä tiellä meno alkoi jo maistua, tuloksena ek:n 9:ksi
nopein aika. Siirtymäosuudella kohti toista ek:ta tuli kuitenkin lunta tupaan;
jostain kuului kolahdus ja samalla hetkellä laturin valo syttyi. Auto nopeasti
tien sivuun ja ongelma oli löydettävissä helposti, laturin hihnaa ei enää
näkynyt paikallaan, sillä vesipumpun hihnapyörä oli hajonnut kappaleiksi.
Yhdeksän ek-kilometrin jälkeen homma jäi kesken ja huoltojoukot saivat lähteä
noutamaan autokuntaa tien varresta. Seuraavaksi yhdistelmän nokka
mahdollisimman pian kohti kotia ja samalla päälle selvitystyö tarvittavien
varaosien löytämiseksi. Uutta vesipumppua ei tähän hätään löytynyt, joten
ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kaivaa kotipihalta metalliromujen keskeltä esiin
pari vuotta sitten varmuuden vuoksi pois vaihdettu vesipumppu. Pumpun
vaihtamiseksi on ahtaassa konehuoneessa ensin raivattava melkoinen määrä
tavaraa pois edestä, mutta muutaman tunnin aherruksen jälkeen noin
iltakymmeneltä laitteet rokkasivat jälleen! Tiedossa kuitenkin oli että mitään
varmuutta ei olisi siitä kuinka pitkään hätävara toimisi, sillä myös tämän
pumpun hihnapyörässä oli havaittavissa selkeää väljyyttä, minkä takia se
aikanaan oli pois vaihdettukin. Mutta ainakin viivalle päästään ja niin kauan
mennään kuin laitteet pelittää!
Sunnuntaina siis myös Santeri istui muutaman kuukauden tauon
jälkeen ratin taakse ja oli veljeksistä ajovuorossa ensimmäisenä. Ensimmäisellä
kierroksella aika oli V1600-luokan tasaisessa kahdeksan kuljettajan joukossa
viidenneksi nopein, kuitenkin vain 0,6 sekuntia kakkossijasta. Nuorten luokan
viiden kilpailijan joukossa sen sijaan ei avauskierroksella taisteltu sekunnin
kymmenyksistä, nimittäin edellisen päivän vaikeuksista sisuuntuneena Severi
täräytti luokan nopeimman ajan, ja vieläpä yli 10 sekunnin marginaalilla! Uran
ensimmäinen luokkavoitto oli vahvasti hyppysissä.

Toisella vedolla Santeri onnistui parantamaan omaa aikaansa
mukavasti noin viidellä sekunnilla, ja se riitti nostamaan sijoituksen omassa
luokassa neljänneksi. Mutta draaman kaari sai jälleen uuden käänteen, kun heti
maaliintulon jälkeen pelätty skenaario toteutui ja väljä hihnapyörä aiheutti laturinhihnan
katkeamisen. Tämä tarkoitti sitä, että Severi ei pääsisi ajamaan omaa toista
vetoaan, joten nyt oli vain odoteltava paljonko muut parantaisivat aikojaan. Kisassa
annettiin runsaasti erilaisista liputuksista johtuneita uusintamahdollisuuksia,
joiden myötä osa nuorista pääsi ajamaan pätkän läpi jopa neljään kertaan, kun
Severin oli laskettava toivonsa ainoastaan tuon yhden yrityksen varaan. Parin
tunnin piinalliseen odotukseen saatiin vihdoin päätös kun lopulliset tulokset
lyötiin seinälle: muiden aikaparannukset eivät riittäneet ja tuloksena Severin
uran ensimmäinen luokkavoitto!! Tapahtumarikas viikonloppu päättyi siis kirjaimellisesti
vaikeuksien kautta voittoon, kaikkien käänteiden jälkeen fiilis oli koko
porukalla upea! Suuri kiitos kuuluu huoltojoukoille, Isälle ja Petrille, että
sunnuntaina päästiin ylipäätään kisaan mukaan!
Mukava rallipäivä Laitilassa
Yli kahden kuukauden mittainen kisatauko päästiin vihdoin
katkaisemaan, kun elokuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa rallin nuorten
SM-sarjan 4. osakilpailu, Oili Jalonen-ralli Laitilassa. Täysin toimettomana ei
koko kisataukoakaan tarvinnut viettää, sillä kesäkuisen Kouvolan kisan jälkeen
edessä oli vaihdelaatikon vaihto. Muutama kesäilta vierähti siis rattoisasti
myös tallin puolella, mutta nyt päästiin vihdoin taas tositoimiin!

Kuva: Sportkuvat
Laitilan kisan osallistujamäärä oli todella vaisu, sillä
mukana oli alle 80 kilpailijaparia, mutta ilahduttavaa oli se että nuorten
luokassa kilpailijoita oli kauden muiden kisojen tapaan hienosti, kun viivalle
asettui jälleen 15 alle 18-vuotiasta kuljettajaa. Severin kartturin paikalle
istahti jälleen Santeri, tavoitteena pojilla oli lähteä jälleen kuromaan muiden
nuorten etumatkaa kiinni.
Ensimmäisellä lenkillä oli tiedossa kolmen ek:n verran
haastavia länsirannikon teitä. Kesän ajotauosta huolimatta ajamiseen tuntui nopeasti
löytyvän melko hyvä rytmi, paikoitellen oli vielä vähän hakemista mutta
tietyillä osuuksilla homma tuntui rokkaavan jo oikeinkin mallikkaasti. Kolmen
pätkän jälkeen tuloksia katsoessa hiipi puseroon kuitenkin jälleen pieni
pettymys, hyvältä tuntuneesta ajosta huolimatta sijoitus tauolla oli luokan 14.

Kuva: Toni Ruotsalainen
Tauon jälkeen lähdettiin nauttimaan vielä kahdesta ek:sta,
tarkoituksena myös kiristää vauhtia jälleen pykälällä. Neljännen ek:n jälkeen
tilanne pysyi vielä muuttumattomana ja sijoitus oli 14. Kisan haastava
viimeinen pätkä muutti kuitenkin tuloslistaa vielä melkoisesti, kun useampi
kuljettaja sortui pieniin ja isompiinkin virheisiin. Severin ajo sujui mallikkaasti,
ajossa oli yritystä mutta silti virheiltä vältyttiin. Kauden eittämättä paras
yksittäinen ek-suoritus nosti sijoitusta mukavasti kolmella pykälällä lopputuloksissa
11:nneksi! Vaikka pätkäajat eivät suhteessa muihin vieläkään täysin tyydyttäneet,
hyvää oppia ja kehitysaskeleita tarttui tästäkin kisasta matkaan roppakaupalla.
Ja ainakin viimeisen pätkän jälkeen oli jälleen ohjaamon molemmilla jäsenillä
leveä hymy kasvoilla, se kai tässä hommassa on kaikkein tärkeintä 😊
Kesäkauden kurvailuja asfaltilla ja soralla
Tiimimme kesäkausi avattiin toukokuussa kahdella
asfalttisprintillä. Ensimmäisenä oli vuorossa odotettu kotikisa, kun
Kankaanpään Pansialla kilpailtiin poikkeuksellinen kolmen kierroksen sprintti.
Severi aloitti kisan tunnustellen, mutta paransi suoritustaan roimasti kierros
kierrokselta. Tuloksena nuorten kolmas sija. Reilun puolen vuoden tauon jälkeen
ratin taakse palannut Santeri oli kahden kierroksen ajan kiinni V1600-luokan 2.
sijassa, mutta putosi kolmannella vedolla lopputuloksissa niukasti kolmanneksi.
Viikko Kankaanpään jälkeen kaasuteltiin Kauhajoella SM-sprintissä. Severille
tuloksena oli nuorten 7. sija ja Santeri sijoittui luokassaan 6:nneksi.
Molemmissa luokissa kilpailu oli jälleen äärettömän tasaista, molemmilla
samalle sekuntiluvulle mahtui useampia kuljettajia, ja esimerkiksi Severi
hävisi 6. sijan vain 0,03 sekunnin erolla. Tiimin sisäisessä kilpailussa
Santeri oli nopeampi Kankaanpäässä, mutta Severi vei pidemmän korren
Kauhajoella.
Kesäkuun puolella palattiin sorapinnalle ja kauden
päätavoitteen, rallin nuorten SM-sarjan pariin, kun vuorossa oli Kouvolassa
ajettu sarjan kolmas osakilpailu. Nuorten SM-pisteistä lähti taistelemaan
yhteensä 16 kilpailijaparia. Luvassa oli 7 erikoiskokeen ja noin 65
ek-kilometrin verran hienoja, vauhdikkaita ja luonnikkaita Kouvolalaisia
sorateitä. Kisaan lähdettäessä oli jälleen monia uusia asioita tiedossa. Kyseessä
oli Severin uran ensimmäinen soraralli, minkä lisäksi uutta oli myös se että Kouvolassa
veljekset nähtiin ensimmäistä kertaa samassa autossa kisatilanteessa, kun
Santeri istui tällä kertaa Severin kartturiksi.
Ruosteet karistettiin ranteista kahdella noin 5 kilometrin
pituisella pätkällä, joilla totuttelu sorapinnalle alkoi hieman tunnustellen.
Tuntuma ajamiseen parani kuitenkin mutka mutkalta, ja pätkien välissä läpikäytyihin
pieniin ajoteknisiin asioihin löydettiin nopeasti parannuksia. Kahdella taukoa
edeltäneellä ek:lla ajamiseen alkoi löytyä jo hyvää otetta. Hyvältä tuntuneesta
ajosta huolimatta sijoitus oli kuitenkin häntäpäässä, tauolle saavuttiin neljän
ek:n jälkeen sijalla 14.
Tauon jälkeen lähdettiin nauttimaan vielä kolmesta ek:sta.
Vauhdikas ek 5 sujui edellisten tapaan ilman virheitä ja hyvällä rytmillä.
Vaativa kuudes ek koitui monen kilpailijan kohtaloksi, mutta Severi selvitti
myös sen läpi ilman ajovirheitä. Pätkällä tuli kuitenkin myös takapakkia, sillä
loppua kohden alkoi autosta kuulua ikäviä ylimääräisiä ääniä. Ek:n maalissa oli
tehtävä pikaista kartoitusta kolinan aiheuttajasta, sekä nopeita päätöksiä
kisan jatkamisen suhteen. Yltyvän äänen todettiin selkeästi tulevan
voimansiirrosta, mutta koska muuttuneiden tilanteiden myötä huomattiin uran
ensimmäisten SM-pisteiden olevan käden ulottuvilla, tehtiin päätös lähteä
yrittämään myös viimeisen ek:n selvittämistä. Riski ei kuitenkaan tuottanut
tulosta. Kolina voimistui entisestään ja matka katkesi jo kilometrin ajon
jälkeen, joten edessä oli keskeytys sijalta 12. Lopputulos oli harmillinen,
mutta päivästä saatiin kuitenkin paljon hyvää oppia. Myös vauhdin suhteen
kehitystä talveen verrattuna oli selkeästi tapahtunut, esimerkiksi luokan
kärkeen verrattuna ero oli karkeasti arvioituna lähes puoliintunut. Ja ennen
kaikkea oli jälleen upeaa päästä nauttimaan Kouvolan upeista teistä!
Todellista talvirallia Oulussa
Helmikuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa kauden pisin
kisareissu, kun Nuorten SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Oulun
ympäristössä. Jo 53. kerran järjestetyn legendaarisen Pohjola-rallin reitti
suuntautui Oulusta Pudasjärven suuntaan sisältäen 61 erikoiskoekilometriä ja
yli 200km siirtymäosuuksia. Kelien puolesta lähtökohdat talviseen seikkailuun
olivat hyvät; lunta riitti reilusti ja kisa-aamuna lämpömittari näytti 27
pakkasastetta.
Nuorten luokkaan kilpailijoita starttasi jälleen uusi
ennätysmäärä, 23 autokuntaa. Kilpailu aloitettiin Kiimingin keskustan kupeessa
kahteen kertaan ajetulla yleisöerikoiskokeella. Parin kilometrin mittaisen
pätkän varrella oli mukavasti yleisöä, mutta kuljettajille se toimi lähinnä
alkulämmittelynä eikä valtavia eroja vielä syntynyt. Kun ruosteet oli
karisteltu ranteista pois, olikin jo todellisen koitoksen aika, sillä EK3 oli
pituudeltaan peräti 29 kilometrinen. Tuolle matkalle mahtui jo monenlaista
mutkaa ja myös nopeita osuuksia, kun Minin mittariinkin saatiin lumirännissä
muutaman kerran jo pitkälti yli 150km/h lukemia. Ajo sujui puhtaasti mutta eroa
nopeampiin kertyi pitkällä pätkällä reilusti. Aikaa kului myös pariin
ylimääräiseen pysähdykseen kun takaa tulleita nopeampia autoja päästettiin ohi.
Pudasjärvellä vietetylle lyhyelle huoltotauolle Severi ja Rauno saapuivat
sijalla 21.
Tauon jälkeen oli vielä vuorossa kaksi normaalimman
pituista, vajaa 15 kilometristä pikataivalta. Lunta näidenkin pätkien varrella
riitti reilusti ja penkat olivat välillä auton korkuisia, joten tarkkana täytyi
olla, mikäli halusi välttyä lapiohommilta. Kaivuutöiltä myös vältyttiin, kun
Severi toi auton ehjänä maaliin myös kahdelta viimeiseltä EK:lta. Ajamiseen
löytyi luottoa koko ajan paremmin, mutta pätkäajoissa sijoitukset olivat siitä
huolimatta häntäpäässä. Loppusijoitus nuorten 19:s.
Nuorten luokan äärettömän kovasta tasosta kertoo esimerkiksi
se, että täysi-ikäisten juniori-lisenssiluokan kuljettajien vastaavilla
Vakio1600-autoilla ajetun luokan voittaja olisi ollut nuorissa vasta 13:s,
häviten nopeimmalle nuorelle yli kolmella minuutilla! Nuorissa on siis
kehkeytymässä uusia huippulupauksia ja kovaa täytyy ajaa, mikäli luokassa
haluaa pärjätä.
”Ajaminen tuntui taas koko ajan paremmalta ja luottoa alkoi
löytyä, mutta kyllä aikatappio muihin verrattuna oli silti pettymys. Tärkein
tavoite talvelle oli kuitenkin saada kaikki mahdollinen kokemus talteen ja se
onnistui, kun molemmat rallit päästiin ehjästi maaliin. Ja olihan tämä Oulun
reissukin hieno seikkailu, hienoja kokemuksia joista on pitkään haaveiltu! Nyt
odotellaan innolla kesäkauden kisoja, uskon että silloin ollaan niin kuskin
kuin autonkin suhteen valmiimpia taistelemaan paremmista sijoituksista”, Severi
kommentoi.
Hienojen talvikelien jatkuessa koitetaan vielä treenailla,
jotta oltaisiin mahdollisimman valmiita kun kesäkaudella päästään jälleen
kilpailemaan. Sarjapisteistä ajetaan seuraavaksi kesäkuussa Kouvolassa, mutta
ennen sitä kilpaillaan varmasti ainakin kotikisassa Kankaanpään
asfalttisprintissä toukokuussa!
Kauan odotettu rallidebyytti Kangasniemellä
Historian ensimmäinen virallinen rallin Nuorten
SM-osakilpailu kaasuteltiin 3. helmikuuta Kangasniemellä. Nuoria alle
18-vuotiaita kuljettajia lähti kilpailuun hieno määrä, peräti 20 kappaletta. Mukana
oli jo vauhtinsa aiemmin näyttäneitä huippulupauksia, mutta vastapainoksi myös
muutamia rallin ensikertalaisia. Uransa ensimmäistä rallia Kangasniemelle lähti
ajamaan myös 16-vuotias Severi Palomäki, kartturinaan isänsä Rauno.
Kisakokemusta Severillä on parin vuoden ajalta
rallisprintistä, mutta nyt oli edessä uran ensimmäinen täysimittainen ralli. Autona
toimi rallisprintin puolella tutuksi tullut Mini, mutta muuten edessä oli
valtava määrä uusia asioita ja opeteltavaa. Lähtökohdat kisaan olivat siis
haastavat, mutta mielenkiintoiset. Ennen kisaa Severin kokemus kilpa-autolla
talvikelistä rajoittui yhteen tammikuussa ajettuun testipäivään, sekä kahteen
loskakelissä ajettuun sprinttiin vuonna 2016, joten tulostavoitteita tai
odotuksia vauhdin suhteen oli mahdotonta asettaa ennakkoon.
Merkittäviä eroja sprintin ja rallin välillä on esimerkiksi
kilpailun moninkertainen pituus sprinttiin verrattuna, sekä viereen istuva
kartanlukija. Oman lisäjännityksensä kisan kulkuun tuo myös se, että
siirtymäosuuksien ajaksi nuorten luokan kuljettajat joutuvat ottamaan haltuun
myös kartanlukijan tehtävät, sillä auton ajamisen ek:lta toiselle muun
liikenteen joukossa ajettavilla siirtymillä hoitaa täysi-ikäinen kartturi. Ehkäpä
merkittävin uusi asia on se, että sarjan kilpailut ovat ns. ”pimeitä ralleja”,
eli reittiin ei ole mahdollista tutustua etukäteen. Kuljettaja ei siis tiedä
mitä seuraavan mutkan tai nyppylän takana milloinkin odottaa.

Kuva: Jussi Rantala
Edessä oli yli 60 erikoiskoekilometrin verran hienoa ja
vaativaa Etelä-Savolaista rallitietä upeissa talvisissa olosuhteissa.
Kilpailussa ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta, pituudeltaan kaikki olivat tasaisesti
10 kilometrin molemmin puolin.
Suurimmat jännitykset karisteltiin pois ensimmäisellä
ek:lla, jossa oli tarjolla alueelle tyypillistä, nopeaa ja runsaasti ylityksiä
sisältävää tietä. Kisan aloitus sujui puhtaasti mutta vielä varoen, tuloksena
nuorten 18. nopein aika. Toinen ek oli pääosin pienempää, paikoin hyvinkin
kapeaa ja tarkkuutta vaativaa tietä. Pienemmän tien osuudet vaikuttivat sopivan
Severille paremmin, sillä aika oli nuorten 14. nopein. Myös kolmas ek sujui
varmanpäälle ja tauolle autokunta saapui tasaisen suorituksen myötä 14.
sijalla.

Kuva: Jussi Rantala
Kilometrien myötä ajamiseen alkoi löytyä jo hieman parempaa
otetta ja tauon jälkeisellä Ek4:lla Severi nousi jo luokassa 12:nneksi.
Jäljellä oli kuitenkin kaksi rallin pisintä n.13 kilometristä pätkää, jotka
ajettiin illan pimetessä lisävalojen turvin. Ensimmäinen kerta lisävaloilla toi
jälleen yhden uuden muuttuvan tekijän kilpailun kulkuun. Vauhti pysyi
viimeisillä pimeässä ajetuilla pätkillä samanlaisena suhteessa
kilpakumppaneihin, ja myös nämä ek:t selvitettiin kunnialla läpi. Kun kaikki
kuusi erikoiskoetta ja koko reitti oli suoritettu virheettömästi, odotti
kilpailun maalissa 20 nuoren kuljettajan joukossa loppusijoitus 14.
”Tottakai vauhtia olisi saanut olla selvästi enemmän, mutta
olihan se selvää että uudet asiat vaativat totuttelua ja kilometrejä alle. Kun
kaikkiin uusin juttuihin alkoi saada hieman tuntumaa, alkoi ajaminenkin ainakin
tuntua paremmalta. Maaliin päästiin ehjänä, se oli tärkein tavoite”, Severi
kommentoi. ”Kisapäivä oli lopulta onnistunut ja mukava, joten pitkään
odotetusta ensimmäisestä rallista jäi hieno fiilis!”
2017
Kausi päätökseen Huittisissa
Rallisprint kauden päätöskilpailu kaasuteltiin viime
sunnuntaina Huittisissa. Tutulla nopealla radalla ajettu kisa oli samalla myös
SM-sarjan viimeinen osakilpailu ja mukaan oli ilmoittautunut 135 kilpailijaa.
Nuorten luokkaan starttasi tällä kertaa seitsemän
kuljettajaa. Severin ajo tuntui ensimmäisellä kierroksella hyvältä ja sujui ilman
suurempia virheitä, mutta aika ja tulos ei täysin miellyttänyt. Severi oli
ensimmäisen kierroksen jälkeen luokkansa viidentenä. Huittisten vauhdikas pätkä
sisältää paljon nopeita mutkia joissa pienetkin ylimääräiset nostelut ja jarrutukset
näkyvät heti kellossa. Näitä parantamisen paikkoja käytiin tauolla videolta
läpi ja tuttuun tyyliin Severi otti niistä opikseen. Aika parani toisella
vedolla lähes seitsemällä sekunnilla ja se riitti nostamaan myös sijoitusta
pykälällä neljänneksi. Eroa kolmanteen sijaan jäi vain 0,6 sekuntia ja luokan
kovimpaan kärkeenkin ainoastaan reilut viisi sekuntia.
V1600-luokka
on tämän vuoden sprinteissä ollut useasti kilpailun suurin luokka ja oli sitä
myös tämänkertaisessa SM-sprintissä, kun mukana oli peräti 17 kilpailijaa. Yksi
luokan hienoista erityispiirteistä on se, että tuohon joukkoon mahtui peräti 14
eri automallia! Myös Santeri lähti tavoittelemaan mahdollisimman hyvää
sijoitusta tuossa kovassa porukassa. Ensimmäisen kierroksen suoritus oli
hyvinkin identtinen Severin vastaavan kanssa, muutama turha jarrutus näkyi heti
ajassa ja sijoitus oli 11. Toiselle kierrokselle oli tehtävä samoja
toimenpiteitä kuin velipoikakin, ja jossain määrin se onnistuikin. Ajasta lähti
pois runsaat neljä sekuntia ja lopullinen sijoitus nousi näin pykälällä kymmenenneksi.
Nuorempi veljeksistä kuitenkin onnistui yhdessä havaittujen epäkohtien
korjaamisessa paremmin ja löi veljesten aikavertailussa tällä kertaa vajaan
sekunnin erolla nopeamman ajan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Severi
onnistui lyömään Santerin sorakisassa, jälleen hyvä osoitus Severin jatkuvasta
kehityksestä. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna!
Mukava syyskisa Hämeenkyrössä
Vain viikko edellisestä kisasta ja taas jatkettiin, tällä
kertaa Hämeenkyrössä viime vuosilta tutulla mukavalla ja vaihtelevalla
pätkällä.
Nuorten luokassa kilpailijoita oli tällä kertaa kahdeksan. Mukana
oli myös muutama viimeistä vuottaan nuorissa ajava luokan ehdottomiin
kärkinimiin kuuluva kuljettaja, joten Severille oli tarjolla hyvää
vertailukohtaa myös maan nuorten kärkinimien vauhdista. Ensimmäisellä
kierroksella tie oli todella liukkaassa kunnossa, mutta Severi hallitsi
olosuhteet ja toi Minin varmasti maaliin luokan viidenneksi nopeinta vauhtia.
Ja olipa aika myös vajaalla sekunnilla Santerin ensimmäisen vedon aikaa
parempi. Toisella kierroksella tie oli jo pitävämpi, mutta aivan täyttä luottoa
pitoon ei kuitenkaan ensimmäisen kierroksen liukastelun jälkeen löytynyt. Aika
parani kuitenkin reilulla kahdella sekunnilla ja lopullinen sijoitus luokassa
oli viides. Luokan voittaneeseen, ensi kaudella rallin SM-sarjaan siirtyvään
Aleksi Röyhkiöön eroa jäi noin 11 sekuntia, mutta muiden vähemmän sorakokemusta
omaavien kuljettajien joukossa Severin vauhti oli jälleen kelvollista.
Vakio1600-luokan
puolella mukana oli seitsemän kuljettajaa. Luokka lähti reitille jälleen aivan
ensimmäisten kuljettajien joukossa joten olosuhteet olivat ensimmäisellä
kierroksella vielä todella liukkaat, mutta luokan sisällä tilanne oli kuitenkin
kaikille sama. Santerin ensimmäisen vedon liukastelun tuloksena oli
rutiinisuoritus ilman erikoisuuksia, se riitti kuitenkin luokan neljänneksi
nopeimpaan aikaan. Toiselle kierrokselle lähdettiin parempien olosuhteiden
myötä hakemaan parannusta ja se myös onnistui. Ajamiseen löytyi hyvä rytmi ja
puhdas suoritus toi mukavan kuuden sekunnin parannuksen aikaan. Se riitti
nostamaan myös sijoituksen palkintosijalle kolmanneksi! Tiimin sisäisessä aikavertailussa
Santeri oli tällä kertaa noin kolme sekuntia Severiä nopeampi.
Vihdoin soralle!

Kuva: Jesse Eteläniemi
Kesäkauden asfalttikisat saatiin pakettiin elokuun alussa
Ruovedellä. Nyt kun kausi kuukautta myöhemmin jatkui, kunta pysyi samana, mutta
keskustan kadut olivat vaihtuneet Jäminkipohjan vauhdikkaaseen sorapätkään.
Vanha tuttu pätkä tarjosi niin teknistä osuutta kuin pitkää ja vauhdikasta
suoraakin, ja oman mausteensa antoi myös pitkin päivää jatkunut vesisade.
Testit sorapinnalla ennen kisaa jäi osaltamme vähiin, edellisenä
iltana oli vain parin kilometrin verran varmistettu auton toimivan kuten pitää. Ensimmäinen
kerta märällä soratiellä ja 11 kuukauden tauko sorakisoista näkyi vielä hieman Severin
ensimmäisessä vedossa, ajo tuntui hyvältä mutta pienen varmistelun myötä
sijoitus kuuden kuljettajan joukossa oli viides. Tauolla katsottiin
incar-videolta muutamat parannuksen kohteet ja asetettiin tavoitteeksi viiden
sekunnin aikaparannus. Tuo tavoite ei kuitenkaan tuntunut riittävän, vaan
Severi paransi toisella kierroksella aikaansa peräti 12 sekunnilla! Se riitti
nostamaan hänet viidenneltä sijalta peräti toiseksi, eikä eroa voittajaankaan
jäänyt kuin kaksi sekuntia. Edellisen kisan tapaan siis palkinnoille!

Kuva: Jesse Eteläniemi
Vaikka Santerilta kisakokemusta löytyy jo usean vuoden
ajalta, oli tämä hänellekin ensimmäinen kerta oikeasti märällä soratiellä
kilpurin ratin takana. Lisämielenkiintoa toi myös se, että Santeri pääsi
reitille kaikista kilpailijoista toisena. Uusista olosuhteista huolimatta
tuntuma löytyi nopeasti ja ajo tuntui kohtalaiselta, ensimmäisen kierroksen
jälkeen sijoitus kahdeksan kilpailijan joukossa luokan neljäs. Toisella
kierroksella ajaminen tuntui lisääntyneestä vesisateesta huolimatta hieman
ensimmäistä paremmalta, mutta kello näytti toista, ajan ollessa sekunnin
heikompi. Myös loppusijoitus tippui näin oman luokan viidenneksi. Veljesten
aikavertailussa ensimmäisen kierroksen aika kuitenkin riitti ja Santeri oli
lopulta neljä sekuntia Severiä nopeampi. Molempien veljesten mielipide kisan
jälkeen oli samanlainen: sora on alustana ehdottomasti nautinnollisin, eli
hauskaa oli!
Asfalttikauden päätös Ruoveden keskustassa
Reilun kuukauden mittaisen kisatauon jälkeen palasimme
jälleen Minin rattiin elokuun 13. päivänä, kun vuorossa oli ensimmäistä kertaa
ajettu Ruoveden asfalttisprint. Aivan Ruoveden keskustassa kierrellyt rata oli
haastava ja yleisölle ilmainen tapahtuma veti mukavasti väkeä reitin varrelle
seuraamaan kuljettajien suorituksia. Kilpailijoita mukaan ilmoittautui vain 64
kappaletta, mistä johtuen kilpailunjohto teki päätöksen että kisassa ajetaan kolme
kierrosta ja normaaliin tapaan vain paras aika ratkaisee.
Aamuisen vesisateen kastelemat kadut ehtivät sopivasti
kuivua ja kisa päästiin aloittamaan lähes kuivalla radalla. Severillä reilun
kuukauden ajotauko ja pieni epävarmuus olosuhteista näkyi vielä ensimmäisellä
kierroksella pienenä varovaisuutena, siitä huolimatta seitsemän nuoren
kuljettajan joukossa kolmanneksi nopein aika. Toisella kierroksella rytmi alkoi
löytyä ja yritys lisääntyi, joten aikakin parani hienosti yli 4,5 sekunnilla.
Sijoitus pysyi kuitenkin samana, mutta eroa toiseen sijaan jäi enää 0,3 sekuntia,
joten kolmannelle vedolle jäi vielä tavoiteltavaa. Haaveet kolmannen kierroksen
aikaparannuksista kuitenkin kirjaimellisesti vesittyivät, kun tauon aikana
tullut kova sadekuuro kasteli radan täysin. Näin ollen oli käytännössä selvää
ettei parannuksia nähtäisi. Severi kuitenkin ajoi myös kolmannen kierroksen puhtaasti
maaliin jääden noin 7 sekuntia omasta parhaastaan. Tuloksen kuitenkin hienosti
kolmas sija ja komea pokaali kotiinviemisiksi!

Kuva: Jesse Eteläniemi
V1600-luokka oli jälleen lähtijämäärältään kilpailun suurin,
kun mukaan starttasi 9 kilpailijaa. Santeri onnistui ensimmäisellä kierroksella
tekemään puhtaan perussuorituksen, joka riitti viidenneksi nopeimpaan aikaan.
Toisella kierroksella suoritus tuntui selkeästi paremmalta, mutta aika parani
kuitenkin vain vajaalla sekunnilla ja sijoitus pysyi samana. Kuten todettua,
kolmannelle kierrokselle rata sai kunnon kastelun ja ainoa järkevä tavoite oli
saada auto ehjänä maaliin, joten viimeinen veto menikin aikalailla
näytösajeluksi. Tuloksena näin ollen V1600-luokan viides sija, 3,6 sekuntia
voittajalle jääneenä. Veljesten keskinäisessä väännössä Santeri vei tällä erää
voiton ollen runsaat kaksi sekuntia Severiä nopeampi.
Onnistunut kisapäivä Keuruulla
Vain parin viikon tauon jälkeen päästiin jälleen ajamaan
kilpaa, tällä kertaa vuorossa oli kansallinen Keurustarvike rallisprint
Keuruulla. Keskustan tuntumassa Yliahon teollisuusalueella kierrellyttä melko
hidasta mutta teknisesti haastavaa rataa lähti kiertämään yhteensä 72
kilpailijaa.
Nuorten luokassa kilpailijoita oli tällä kertaa mukana vain
neljän kuljettajan verran. Hyvin ja nousujohteisesti sujuneen alkukauden myötä
oli Severin ajatuksiin varmasti noussut jo tavoite päästä tosissaan haastamaan
Keuruulla myös luokan ennakkosuosikkeja voittotaistelussa. Ensimmäisellä
kierroksella ei vielä aivan puhdasta suoritusta tullut, mutta parista selkeästä
virheestä huolimatta sijoitus luokassa oli tauolla toinen. Toisella
kierroksella piti parantaa ja se myös onnistui, puhtaalla ajolla aika parantui
hienosti yli viidellä sekunnilla. Voittoon asti se ei riittänyt mutta
avauskierroksen jälkeinen toinen sija säilyi kirkkaasti! Voittajaan eroa jäi enää
2,5 sekuntia ja taakse jääneisiin eroa kertyi yli neljä sekuntia. Vaikka voitontahtoisessa
kilpailijassa toinen sija ei vielä riemunkiljahduksia aiheuttanut, oli kyseessä
kuitenkin uran toistaiseksi paras sijoitus mikä on jälleen hyvä osoitus
kehityksestä.
Vakio1600-luokka oli osanottajamäärältään Keuruun kisan
suurin luokka, sillä Santerin lisäksi mukaan lähti yhdeksän muutakin
kilpailijaa. Alkukauden ajan hieman kateissa ollut ajorytmi oli viimein alkanut
löytyä edellisessä kisassa Nokialla, joten nyt Keuruulle Santeri pääsi
starttaaman luottavaisin mielin. Ensimmäisellä kierroksella perusvarma ajosuoritus
toi luokassa neljännen sijan. Toiselle kierrokselle riskitasoa oli vielä varaa
nostaa pykälän verran, mutta teknisellä radalla ajon oli ennen kaikkea
pysyttävä puhtaana. Nämä molemmat tavoitteet täyttyivät ja aika parani yli
kolmella sekunnilla, mikä riitti nostamaan Santerin palkintosijalle luokan
kolmanneksi! Takkuisen alkukauden jälkeen sijoitus tyydytti myös kuljettajaa. Veljesten keskinäinen taistelu oli jälleen
tasainen, tällä kertaa Santeri oli 0,8 sekunnin erolla nopeampi. Kaiken
kaikkiaan Keuruun kisapäivä oli erittäin mukava ja molempien kuljettajien osalta
onnistunut!
Muutaman seuraavan viikon aikana keskitytään lähinnä
seuraamaan autourheilua penkalta käsin, minkä lisäksi Santeri istahtaa jälleen
myös kartturin paikalle Sastamalassa ajettavassa Autoglym rallissa. Minillä
olemme seuraavan kerran lähtöviivalla elokuussa Ruovedellä ajettavassa
asfalttisprintissä!
Tiimin sisäistä vallanvaihtoa Nokialla
Rallisprintkausi jatkui viikkoa ennen juhannusta kun
Nokialla kaasuteltiin kahtena päivänä Future Cup-sarjan osakilpailujen
merkeissä. Nokian Renkaiden testiradan ja Nokian jokkisradan ympärille oli
rakennettu mielenkiintoinen ja erittäin monipuolinen sprinttirata.
Nuorten
luokkaan starttasi tällä kertaa Severin lisäksi 10 muuta kilpailijaa, Santerin
luokassa kilpailijoita oli seitsemän. Edellisessä kisassamme Kauhajoella Severi
hiipi jo parin kymmenyksen päähän Santerista tiimin sisäisessä kilpailussa ja
nyt Nokian lauantain kisan ensimmäisellä kierroksella tapahtui ensimmäisen
kerran se mikä oli jo odotettavissa; Severi oli kolmen kymmenyksen erolla Santeria
nopeampi! Eikä se Severille riittänyt, vaan toisella kierroksella hän paransi
aikaansa vielä lähes neljällä sekunnilla ja jätti näin aikaansa reilulla
sekunnilla parantaneen Santerin lopulta peräti 2,7 sekunnin päähän. Jälleen
kerran voi sanoa Severin ajaneen uransa toistaiseksi parhaan kisan ja se riitti
nuorten tuloksissa mukavasti listan puoliväliin kuudenneksi. Santerille kisa
oli alkukauden kisojen tapaan hieman vaikea eikä kunnon luottoa autoon jostain
syystä tahtonut löytyä, sijoitus luokassa viides.
Sunnuntain kisaan ajosuunta
käännettiin joten luvassa oli käytännössä aivan uusi rata. Ensimmäisellä
kierroksella jatkettiin edellisen päivän malliin, Severi oli veljeksistä tasan
sekunnin nopeampi. Toisella kierroksella Severi paransi aikaansa jälleen yli
kolmella sekunnilla, mikä riitti edellispäivän tapaan luokan kuudenteen sijaan.
Suurin osa nuorten luokan kuljettajista mahtui jälleen aivan muutaman sekunnin
sisään, voittajaan eroa jäi noin seitsemän sekuntia. Viikonloppu kuitenkin
osoitti että Severin kehitys jatkuu edelleen hyvänä ja vauhti alkaa todella
olla kilpailukykyistä taisteluun nuorten kärkipään sijoituksista. Santerilla
ensimmäisen kierroksen aika ei ollut vielä loistelias, mutta tuntuma alkoi
löytyä ja toiselle kierrokselle Santeri päätti lisätä kunnolla yritystä. Yritys
näkyi onneksi myös kellossa, sillä aika parani yli viidellä sekunnilla. Se
riitti tällä kertaa luokan neljänteen sijaan, 2,8 sekunnin päähän voittajasta
ja vain 0,2 sekunnin päähän kolmannesta sijasta. Sijoitusta tärkeämpää oli
kuitenkin saada vihdoin tehtyä myös kuljettajan mielestä onnistuneelta tuntunut
ajosuoritus. Myös tiimin sisäisessä kisassa Santeri otti ainakin väliaikaisesti
hallitsijan valtikkaa takaisin, ollessaan sunnuntaina vajaan sekunnin Severiä nopeampi.
Severille hieno suoritus Kauhajoella, veljesten ero pienenee
Sunnuntaina ajettiin taas kilpaa, tällä kertaa Kauhajoen IKH
SM-rallisprintissä aurinkoisessa säässä ja vauhdikkaalla radalla! Kisapaikka on
aiemmilta vuosilta tuttu ja rata identtinen viime vuoteen verrattuna, joten
Severikin pääsi ensimmäistä kertaa urallaan ajamaan radalle jossa oli
kilpaillut ennenkin.
Severin päivä lähtikin heti alusta asti sujumaan hienosti, kun
kisataukoa oli vain viikon verran ja tuntuma sen myötä tallella. Kovatasoiseen
nuorten luokkaan starttasi tällä kertaa mukavasti 12 kilpailijaa ja
ensimmäisellä kierroksella Severi kellotti luokkansa kahdeksanneksi nopeimman
ajan. Myös toinen kierros sujui puhtaasti ja vielä ensimmäistä nopeammin, aika
parani vajaan kolme sekuntia ja se riitti nostamaan Severin lopputuloksissa hienosti
luokkansa seitsemänneksi! Eroa luokkavoittajaan jäi reilu kahdeksan sekuntia. Selkeästi
nousujohteinen vauhti siis jatkuu ja kokonaissuorituksena Kauhajoen kisa oli
eittämättä Severin uran toistaiseksi paras.
Vakio1600-luokassa kilpailijoita oli mukana tällä kertaa
peräti 14. Santerin sijoitus ensimmäisen kierroksen jälkeen oli tasaisen luokan
kahdeksas. Ajamisesta jäi kuitenkin vielä muutamia kysymysmerkkejä kuskin
mieleen ja pari pientä virhettä paikattavaksi toiselle kierrokselle. Pienet
ajotyylin muutokset muutamissa paikoissa eivät kuitenkaan tuottaneet haluttua
tulosta ja aika oli 0,2 sekuntia avauskierrosta huonompi, näin ollen
avauskierroksen aika jäi voimaan. Eroa luokkavoittajaan jäi lopulta 5,5
sekuntia, mutta siitä huolimatta lopullinen sijoitus oli vasta 11., sadasosalleen
samalla ajalla edelle sijoittuneen kanssa. Veljesten keskinäisessä vertailussa
eroa jäi enää 0,25 sekuntia Santerin hyväksi, joten isoveljen täytyy alkaa todenteolla
keksiä uusia keinoja lisävauhdin löytämiseksi. Oikeastaan tilanne on
erinomainen, kun veljekset kirittävät toinen toisiaan kovempaan vauhtiin!
Kauden avaus kotikisassa
Rallisprintkausi 2017 on vihdoin saatu käyntiin myös
Palomäki Racingin Severin ja Santerin osalta. Kauden avauksen lisäksi kisa oli
muullakin tavoin erityinen, olihan kyseessä oman seuran järjestämä kilpailu,
Autoluojus asfalttisprint, ennen ajamattomalla radalla Kankaanpään Pansialla. Uusi
kisapaikka herätti mukavasti mielenkiintoa kuljettajissa, sillä mukaan
ilmoittautui yhteensä 77 kuljettajaa, mikä on hyvä määrä kansalliselle
kilpailulle.
Nuorten luokkaan mukaan lähti neljä kuljettajaa. Severi
karisteli ajotauon tuomat ruosteet ranteista ensimmäisellä kierroksella
varmalla ja puhtaalla ajolla, jonka myötä sijoitus tauolla oli kolmas. Muutamia
parannuksen kohteita Severi kuitenkin ajostaan löysi ja niitä myös toisella
kierroksella paransi. Aika parani hienosti yli kuudella sekunnilla, mutta
sijoitusta se ei kuitenkaan riittänyt muuttamaan. Tuloksena kauden avauksesta
oli siis nuorten luokan kolmas sija, eroa voittajaan noin kahdeksan sekuntia.
V1600-luokkaan starttasi kuusi kilpailijaa. Myös Santerilla
ensimmäinen kierros sujui ilman suurempia virheitä, mutta ajo oli tauon jälkeen
vielä melko tunnustelevaa ja sijoitus neljäs. Toisella kierroksella yritystä
löytyi hieman lisää ja aika parani reilulla neljällä sekunnilla. Se ei
kuitenkaan aivan riittänyt nostamaan sijoitusta, eroa palkintosijaan jäi vain 0,13
sekuntia ja kärkeen noin kolme sekuntia. Veljesten keskinäisessä vertailussa
Santeri oli ainakin vielä nopeampi, tosin vain noin kahden sekunnin erolla.
Uusi kausi käynnistetään Toukokuussa
Kevät tekee vihdoin tuloaan ja sen myötä myös meidän
kilpailukautemme aloitus lähenee. Tänä vuonna talvikauden kilpailut jäi siis
osaltamme väliin ja päätimme panostaa kesäkauden asfaltti- ja sorakisoihin. Tällä
kaudella emme kierrä minkään sarjan kaikkia kilpailuja, mutta tarkoituksenamme
on osallistua ainakin yhdeksään rallisprint-kilpailuun, mukaan lukien pari
kisaa niin SM-sarjan kuin Future Cupinkin puolella.
Miniä viimeistellään
parhaillaan kesän kisoja varten ja pitkän tauon jälkeen päästään pian jo
tositoimiinkin. Ja paras tapa aloittaa uusi kausi on tietenkin kotikisa, kun
Kankaanpäässä kaasutellaan ensimmäistä kertaa asfalttisprinttiä! Autoluojus
asfalttisprint ajetaan 21. toukokuuta Pansian teollisuusalueella Kankaanpäässä.
Siellä nähdään!
2016
Cup-pronssia kotiin kauden päätöksestä
Rallisprintkausi 2016 saatiin päätökseen 15.10., kun
Kouvolan Anjalassa kaasuteltiin SM-sarjan viimeinen osakilpailu. Kisa keräsi
hienon osallistujamäärän kun mukana oli yli 150 kilpailijaa. Niin Severin kuin
Santerin luokissa matkaan starttasi molemmissa 10 kuljettajaa.
Nousujohteista vauhtia kauden aikana esittänyt Severi lähti
kauden päätökseen jälleen haastamaan tuttuja kilpakumppaneita ja vertaamaan
vauhtia nuorten kovatasoiseen kärkiryhmään. Ensimmäisellä kierroksella Severi
piti syksyn soralla löytyneen tasonsa ja oli varmalla ajolla luokkansa
kahdeksantena. Toiselle kierrokselle oli vielä varaa lisätä yritystä ja Severi
teki työtä käskettyä; jälleen hieno neljän sekunnin parannus avauskierroksen
aikaan ja kotiinviemisinä luokan kahdeksas sija. Nuorten Cupin loppupisteissä
Severi löytyy 26 pisteille ajaneen kilpailijan joukossa sijalta 18. Näin
Severin hieno kahdeksan kilpailua käsittänyt debyyttikausi on takana. Koko
kausi sujui ehjästi ilman yhtäkään ulosajoon johtanutta ajovirhettä joten
Severi on saanut nauttia ja kerätä rutiinia täysien kisakilometrien edestä.
Talven vaikeiden avauskisojen jälkeen myös vauhti on noussut mukavasti kilpailukykyiselle
tasolle muihin luokan kilpailijoihin nähden, eikä eroa aikavertailussa
isoveljeenkään jäänyt esimerkiksi Kouvolassa kuin reilut neljä sekuntia. Tästä
on hyvä jatkaa!
Santerilla panoksena Kouvolan kilpailuun oli tiukka taistelu
V1600-luokan SuomiCup-sarjan kolmannesta sijasta. Ensimmäisen kierroksen
jälkeen Santeri oli tuloksissa luokkansa puolessavälissä sijalla viisi.
Tärkeintä oli kuitenkin vertailu pronssikamppailussa mukana olleeseen Jari
Myllyahoon, joka jäi avauskierroksella kahdeksan sekunnin erolla taakse, joten
pronssitaistelun suhteen näytti hyvältä. Erot luokassa eivät olleet suuria
joten toiselle kierrokselle lähdettiin tavoittelemaan parempaa sijoitusta. Ajo
sujui muuten hyvin, mutta yhden täysin pieleen menneen risteyksen myötä aika
parani vain sekunnin. Näin ollen myös loppusijoitus pysyi luokan viidentenä.
Tämä riitti kuitenkin varmistamaan Santerille sarjapronssia V1600-luokan
SuomiCupissa! Yksittäiset huipputulokset jäivät kuusi osakilpailua
käsittäneessä sarjassa vähiin, mutta tasaiset suoritukset niin lumella,
asfaltilla kuin sorallakin toivat hyvän sijoituksen luokassa, jossa pisteille ajoi
kauden aikana yhteensä 24 kilpailijaa.
Hieno ja vauhdikas kilpailukausi on siis taputeltu.
Kilpailuihin on mahtunut iloa, pettymyksiä, jännitystä ja tiukkaa taistelua,
mutta ennen kaikkea on ollut mahtavaa päästä nauttimaan rakkaasta
harrastuksesta ja upeista kisatapahtumista. Haluamme jo tässä vaiheessa kiittää
kaikkia vauhdissa mukana olleita tahoja. Suurimmat kiitokset menevät Isällemme,
joka mahdollistaa upean harrastuksemme. Kiitokset suuresta avusta myös
Petrille, perheellemme, Jesselle ja kaikille muille kilpailuissa mukana
olleille tukijoukoille. Nöyrimmät kiitokset myös hienoille
Yhteistyökumppaneillemme, ilman teidän kaikkien mukanaoloanne emme pystyisi
tätä harrastustamme toteuttamaan!
Pistetaistoa Laihialla
Tällä kertaa ei jouduttu pitkää kisataukoa viettämään, sillä
vain viikko edellisen kisan jälkeen sora jo pöllysi taas. Nyt vuorossa oli
SM-Rallisprintin viides osakilpailu Laihialla.
14-18-vuotiaille tarkoitetun nuorten luokan kilpailijamäärät
ovat olleet viime aikoina hienosti kasvussa ja tälläkin kertaa nuorten
V1600-luokkaan starttasi peräti 14 kuljettajaa, mukana kaikki maan kovimmat
alaikäiset sprinttikuskit. Tätä joukkoa haastamaan lähti myös uransa toiseen
sorakisaan startannut Severi. Ensimmäisellä kierroksella syntyi varma ja puhdas
ajosuoritus joka riitti 13. nopeimpaan aikaan. Tauolla katseltiin ensimmäisen
vedon ajamista incar-videolta ja löydettiin muutamia parantamisen kohteita. Ja
niitähän Severi myös paransi; toisella kierroksella viiden sekunnin parannus
omaan aikaan, minkä myötä myös sijoitus nousi pykälällä, sijoitus luokan 12. Vaikka
vielä ei kärkisijoista taisteltukaan, on Severin vauhti soralla ollut
kokemukseen nähden positiivista ja lupauksia antavaa.
Santeri lähti Laihian osakilpailuun V1600-luokan SuomiCupin
pisteissä neljänneltä sijalta ja mahdollisuudet ainakin luokan pronssitilaan
olivat vielä hyvät ennen kahta viimeistä kilpailua. Laihialla V1600-luokkaan
starttasi mukavasti 9 kilpailijaa. Ensimmäisellä kierroksella ajo ei vielä
ollut erityisen loistavaa, ja lopullisesti hyvän ajan tavoittelu kaatui, kun
Santeri sai edellä lähteneen kilpailijan kiinni radan loppuosalla ja joutui
vielä tekemään ohituksenkin tämän pysähdyttyä keskelle tietä juuri ennen
maaliviivaa. Toisella kierroksella Santeri sai kuitenkin ehjän suorituksen ja
ajo onnistui paremmin. Tuloksena yli kuuden sekunnin parannus aikaan, mikä
riitti nostamaan sijoituksen luokan kuudenneksi. SuomiCupin pisteissä toisena
oleva Marko Pessi ehti jälleen vain 0,5 sekunnin erolla Santerin edelle, kuten
niin monta kertaa aiemminkin tällä kaudella. Siitä huolimatta Santeri onnistui
nousemaan sarjapisteissä luokan kolmannelle sijalle ennen viimeistä
osakilpailua!
SM-sarja ja koko rallisprint kausi saatetaan päätökseen
Lokakuun puolessa välissä Anjalankoskella, johon myös me lähdemme taistelemaan
kauden viimeisistä pisteistä!
Lupaava soradebyytti
Kolmen kuukauden mittainen kisatauko saatiin vihdoinkin
päätökseen kun Syyskuun 18. päivänä oli vuorossa Hämeenkyrössä ajettu
JSH-kuljetus rallisprint. Kisapaikka oli edellisvuosilta tuttu, mutta tällä
kertaa mukavan vaihtelevaa soratietä kaasuteltiin eri suuntaan, joten rata oli
käytännössä aivan uusi.
Ensimmäistä kauttaan rallisprintissä kilpailevalle Severille
Hämeenkyrön kisa oli ensimmäinen koitos sorapinnalla ja alla oli vain noin 10
kilometriä testiä Minillä sorapyörillä. Pienen testin jälkeen Severi vaikutti
kuitenkin luottavaiselta omiin sorataitoihinsa ja jo kilpailun ensimmäinen
kierros osoitti että tuntuma soratiehen löytyi nopeasti; ensimmäisen kierroksen
jälkeen Severi oli hyvällä ajalla sijalla seitsemän nuorten luokan kymmenen
kuljettajan joukossa. Lähes jokainen kuljettaja valitteli ensimmäisen
kierroksen jälkeen irtosoraisen reitin liukkautta mutta Severi ei sitä
kuitenkaan kokenut suureksi ongelmaksi. Pari selkeää parantamisen kohdetta
kuitenkin löytyi ja toisella kierroksella niitä myös petrattiin, tuloksena
hieno 8,5 sekunnin parannus omaan aikaan. Lopputuloksissa Severi pysyi
kovatasoisessa nuorten luokassa sijalla seitsemän, mitä voi pitää hyvänä
saavutuksena soradebyytissä. Kehitys talven ensimmäisistä kilpailuista tähän
päivään reilussa puolessa vuodessa on ollut upeaa ja sorapinta tuntui heti
mieleiseltä niin kuljettajan kuin kellonkin mielestä!
Santerin luokassa kilpailuun starttasi tällä kertaa
neljä kuljettajaa. Paluu sorapinnalle vajaan vuoden tauon jälkeen tuntui
Hämeenkyrön hienolla pätkällä jälleen mieluisalta, mutta ensimmäisellä
kierroksella ajo liukkaalta tuntuneella reitillä oli paikoin turhan varovaista,
joten tauolla Santeri löytyi tasaisen luokan viimeiseltä sijalta. Toiselle
kierrokselle rata oli putsaantunut huomattavasti ja pitoa löytyi paremmin.
Santeri onnistuikin parantamaan aikaansa mukavasti yli yhdeksällä sekunnilla,
mutta se ei aivan riittänyt nostamaan sijoitusta. Eroa luokkavoittajaan jäi
lopulta neljä sekuntia, mutta siitä huolimatta sijoitus oli vasta neljäs.
Perheen sisäisessä kilpailussa Santeri onnistui vielä viemään pidemmän korren
ajamalla noin neljä sekuntia Severiä nopeammin.
Sekuntitaistelua Parkanossa
Parkanossa Pahkalan teollisuusalueen ympäristössä
kaasuteltiin kesäkuun 19. päivänä jo ennestään tutulla ja hienoksi todetulla
asfalttiradalla Fenno Rallisprint-nimeä kantanut kansallinen kilpailu. Kisa ei
kuulunut mihinkään arvosarjaan, mutta siitä huolimatta taistelu sekunneista ja
niiden kymmenyksistä kävi niin nuorten kuin yleisenkin Vakio1600-luokissa
tiukkana.
Nuorten puolella kisaan starttasi neljä kuljettajaa.
Ensimmäisellä kierroksella rata oli aamun vesisateen jäljiltä vielä osittain
kostea mikä näytti sopivan kolmatta asfalttikisaansa ajaneelle Severille, sillä
ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksena oli hienosti nuorten toinen sija.
Toisella kierroksella Severi paransi vielä aikaansa noin 6 sekuntia, mutta
tiukassa sekuntikamppailussa Eetu Latvala onnistui tiputtamaan vain reilun sekunnin
erolla Severin kolmanneksi. Vaikka palkintosijan niukka menettäminen jäi
harmittamaan, kehitys Severin vauhdissa oli kuitenkin jälleen silminnähtävää,
sillä eroa luokan voittaneeseen nuorten ehdottomiin kärkinimiin kuuluvaan
Aleksi Röyhkiöön jäi enää neljä sekuntia. Saman verran eroa jäi tiimin
sisäisessä aikavertailussa Santeriin, joten alkaa isoveljelle tulla kohta
kiire…
Kiirettä Santerilla piti myös yleisen V1600-luokassa, jossa
mukana oli tällä kertaa kolme kuljettajaa. Tuttujen kilpakumppanien kanssa oli
odotettavissa tiukkaa kilpailua, ja sitä myös saatiin. Vielä ensimmäisellä
kierroksella eroa kärkeen tuli yli neljä sekuntia ja sijoitus oli toinen.
Toisella kierroksella Santeri kuitenkin paransi aikaansa noin 4,5 sekuntia,
mutta se ei aivan riittänyt; tuloksena luokan 2. sija vain 0,6 sekunnin erolla
voittajaan.
Lopputulokset, luokka 21, nuoret Vakio1600
1.
Aleksi Röyhkiö Renault
Clio 2.09,75
2.
Eetu Latvala Renault
Megane 2.12,34
3.
Severi Palomäki Mini
One 2.13,75
4.
Jonna Valme Renault
Clio 2.15,41
Lopputulokset, luokka 15, Yleinen ja juniorit Vakio1600
1.
Marko Pessi Ford
Focus 2.09,38
2.
Santeri Palomäki Mini
One 2.10,00
3.
Jari Myllyaho Ford
Fiesta 2.14,86
Niukat tappiot jäivät kisan jälkeen kismittämään molempia
kuljettajia, mutta jälleen oli kuitenkin hienoa päästä ajamaan tiukkaa kisaa. Seuraavaa
kertaa kuskin paikalla kisatilanteessa joudutaankin odottamaan pidempään, sillä
asfalttikisat on näillä näkymin osaltamme tältä kaudelta taputeltu.
Tiukkaa kilpailua Kauhajoella
Rallisprintin SM-sarjan neljäs osakilpailu IKH-rallisprint kurvailtiin 22.5. Kauhajoella. Kilpailu oli jälkimmäinen sarjan kahdesta asfalttiosakilpailusta ja se kaasuteltiin hyvissä olosuhteissa Aronkylän teollisuusalueen vauhdikkaalla radalla.
Nuorten V1600-luokka keräsi jälleen mukavan määrän kilpailijoita, sillä mukana oli 11 alaikäistä hurjapäätä. Severi aloitti uransa toisen asfalttikisan puhtaalla suorituksella ja taisteli heti ensimmäisen kierroksen ajallaan samoilla sekuntiluvuilla luokan muiden nuorukaisten kanssa, jääden kuitenkin sijoituksissa vielä tässä vaiheessa hännille. Toisella kierroksella Severin aika parani jälleen hienosti noin seitsemällä sekunnilla, minkä myötä myös sijoitus nousi pistesijalle kymmenenneksi! Selvää kasvua vauhdissa on tapahtunut joka kisassa ja näin ollen kehitys menee lisääntyvän kokemuksen myötä askel askeleelta oikeaan suuntaan. Muiden vähäisemmän kokemuksen omaavien kilpakumppanien kanssa Severi käy jo hyvää sekuntitaistoa ja aikaero kokeneempaan kärkiryhmäänkin on kaventunut koko ajan. Eikä isoveljeenkään eroa jäänyt enää kuin reilut kahdeksan sekuntia.
Päivän tiukin sekuntitaistelu käytiin Vakio1600-luokassa, johon starttasi kahdeksan kilpailijaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Santeri oli luokassaan viidentenä, 3,2 sekuntia luokkajohtajan perässä. Toisen kierroksen suorituksella aika parani vielä 2,3 sekuntia, mutta se ei riittänyt äärimmäisen tasaisessa luokassa nostamaan sijoitusta, sillä neljäs sija jäi lopulta 0,2 sekunnin päähän. Luokan tasaisuudesta kertoo hyvin se, että eroa luokkavoittajaan jäi ainoastaan 2,6 sekuntia mutta sijoitus jäi silti viidenneksi. Myös Vakio1600-luokan Cup-pisteissä taistelu on tasaista, 13:n kauden aikana pisteitä saavuttaneen kuljettajan joukossa Santeri on pisteissä neljäntenä vain kahden pisteen päässä mitalisijasta.
SM-sarjassa kilpaillaan seuraavan kerran vasta syksyllä, kun vuorossa on sarjan kaksi sorakisaa. Omalta osaltamme kausi jatkuu kuitenkin jo 19. kesäkuuta Parkanon asfalttisprintissä!
Asfalttiavaus Tammisaaressa
Parin kuukauden mittaisen kevättauon jälkeen päästiin taas
ajamaan kilpaa, kun huhtikuun lopulla ajettiin Tammisaaren asfaltilla
rallisprintin SM-sarjan 3. osakilpailu, Ben-Dix Rallisprint. Tauon aikana auto
muutettiin jälleen asfalttisäätöihin ja korjattiin yllättäen ilmenneet piilevät
viat, suuri kiitos vielä etenkin isä-Raunolle että auto saatiin jälleen
viivalle! Lisäksi kävimme tauon aikana esittelemässä kalustoamme ja
harrastustamme parissa tapahtumassa, Jämijärven koululaisten
liikenneturvallisuuspäivässä sekä Honkajoella Pesämäen perhetapahtumassa.
Pesämäessä oli myös kisaa edeltävänä päivänä tarkoitus suorittaa hyvä
asfalttitesti, mutta rajun lumi/räntä/vesisateen myötä testi muuttui
melkoiseksi liukasteluksi.
Talvella kisadebyyttinsä tehneellä 14-vuotiaalla Severillä
oli siis Tammisaaren lähtöviivalla jälleen uutta opittavaa edessä, kun vuorossa
oli uran ensimmäinen asfalttikisa. Ylipäätään kokemus auton ajamisesta
asfaltilla rajoittui käytännössä muutamiin kierroksiin Pesämäen
moottoriradalla. Ensimmäisen kierroksen myötä tuntumaa löytyi mutka mutkalta
paremmin ja rohkeutta ajamiseen oli tullut taas selkeästi askel enemmän sitten
viime kilpailun. Toisella kierroksella vauhti kasvoi vielä selvästi, sillä
parannusta aikaan tuli peräti kymmenen sekuntia. Parannuskaan ei silti aivan
riittänyt nostamaan sijoitusta 11. sijaa korkeammalle. Eroa edelle
sijoittuneeseen kilpailijaan jäi kuitenkin vain noin kolme sekuntia ja
kovatasoisen luokan voittajaan 18 sekuntia, joten vielä talvella melko suureksi
kasvaneet erot ovat jo kuroutuneet merkittävästi ja taistelua käydään jo
samoilla sekuntilukemilla. Asfalttidebyyttiin voidaan siis olla lopulta
tyytyväisiä.
Santerilta asfalttikokemusta löytyy jo menneiltä vuosilta
enemmän, tosin parin viime kesän osalta ainoastaan yhden kisan verran. Nyt
tuntumaa lähdettiin hakemaan rennolla ajolla ja nopeasti Minin asfalttimetkut
palautuivatkin mieleen. Uudet renkaat ja pienet säätömuutokset tuntuivat
hyviltä, ensimmäisen kierroksen jälkeen hallussa oli luokan kolmas sija. Toiselle
kierrokselle lähdettiin hakemaan parannusta ja kuromaan kärkeä kiinni. Ajo
tuntui Tammisaaren vauhdikkaalla radalla hyvältä ja parit ensimmäisen
kierroksen liian aikaiset jarrutukset osui nyt paremmin kohdilleen, mutta
edellä lähteneen kilpailijan ulosajosta johtuneet keltaiset liput kuitenkin
aiheuttivat parin sekunnin aikamenetyksen. Näin ollen toisen kierroksen aika
parantui alle sekunnin eikä nousua tuloslistalla tullut. Tuloksena siis viiden
kilpailijan joukossa luokan kolmas sija, eroa voittajaan jäi lopulta vähän yli
kolme sekuntia. V1600-luokan Cup-pisteissä Santeri nousi neljänneksi, kun
puolet sarjan kisoista on ajamatta.
Täydelliset tulokset osoitteessa: http://www.mut-palvelu.fi/sprintonline/?y=S&lk=1
Sarjapisteet: http://tenab.net/rafu/smsprint.htm
Kesäkausi on näin saatu avattua ja seuraavan kerran
kurvailemme 22. toukokuuta Kauhajoen asfaltilla, kun vuorossa on kauden neljäs
SM-osakilpailu!
HF-Autohuolto SM-Rallisprint, Loppi
Autourheilukautta jatkettiin parin viikon tauon jälkeen 21. helmikuuta Lopella ajetussa HF-Autohuolto-rallisprintissä, joka oli myös SM-sarjan toinen osakilpailu. Sääolot Etelä-Suomessa olivat Lapuan osakilpailua talvisemmat ja Lopen hieno, runsaasti mutkia ja vauhdikkaita ylityksiä sisältänyt rata päästiin ajamaan mukavissa olosuhteissa.
Nuorten vakioluokassa kilpailuun lähti 9 kilpailijaa. Pari viikkoa sitten kisadebyyttinsä tehnyt Severi sai suurimmat jännitykset karistettua Lapuan kisassa ja pääsi nyt rennommalla mielellä hakemaan lisää kokemusta, tällä kertaa paljon teknisemmältä tieltä. Rohkeutta ajamisessa oli jo näkyvissä huomattavasti edellistä kisaa enemmän mikä näkyi myös kellossa; Vaikka nuorten kova kärkiryhmä on vielä kaukana, ero kärkimieheen puolittui edelliseen kisaan verrattuna. Kilpa-auton metkuihin tottumista ja kehitystä tapahtuu selvästi kilometri kilometriltä enemmän, sillä toisella kierroksilla Severin aika parani peräti 13 sekuntia! Lopputuloksena Lopen kisasta jälleen puhtaat ajosuoritukset molemmilta kierroksilta, sekä luokan kahdeksas sija.
Myös Santeri onnistui tekemään kisassa kaksi ehjää ajosuoritusta. Lopen rata oli todella myös Santerin mieleen ja ajo tuntui jouhevalta. Toisella kierroksella monet turhat jarruttelut jäivät pois ja aikakin parani seitsemän sekuntia, mutta V1600-luokan keskikastin sekuntikamppailusta käteen jäi vasta kahdeksas sija. Sijoitus oli pettymys, mutta mukavasta kisapäivästä jäi silti positiiviset tunnelmat, taas oli hauskaa päästä ajamaan kunnolla kilpaa! Vakio1600-luokan Cup-pisteissä Santeri on kahden osakilpailun jälkeen viidentenä.
Talvikauden kilpailut on Lopen myötä taputeltu. Talvisten olosuhteiden vielä niin salliessa on aika panostaa ajoharjoitteluun ja lumien sulettua alkaa valmistella kalustoa kesäkauden kilpailuihin. Tositoimiin palataan jälleen kevään asfalttikisoissa!
Kausi käyntiin Lapualla!
Kilpailukausi 2016 avattiin osaltamme Lapualla 7.2 ajetussa Veikon Kone Rallisprintissä, joka oli samalla myös kauden ensimmäinen SM-osakilpailu. Kilpailukauden avaus on aina odotettu tapahtuma, mutta tällä kertaa jännitystä oli ilmassa vielä normaaliakin enemmän sillä kyseessä oli Severin kauan odotettu, elämän ensimmäinen virallinen autourheilukilpailu!
Testikilometrejä Minillä Severille oli ennen kilpailua kertynyt vain yhden jäällä ajetun harjoittelun verran, joten erittäin paljon uusia asioita oli kilpailupäivänä tiedossa. Olosuhteet uran ensimmäiseen kisaan olivat äärimmäisen haastavat; lämpöasteet, vesisade ja reilut sata edellä startannutta autoa olivat muuttaneet 5,8 kilometrisen vauhdikkaan tien erittäin sohjoiseksi jo ensimmäisellä kierroksella, joten maaliin selvitäkseen oli auto vain pidettävä edellä menneiden muodostamassa urassa. Varmalla ajolla Severi kuitenkin onnistui tuomaan Minin ehjänä maaliin kilpailun molemmilla kierroksilla! Toisella kierroksella Severi onnistui parantamaan aikaansa mukavasti kuusi sekuntia, mutta sijoitus jäi silti kovatasoiseksi muodostuneen nuorten luokan viimeiseksi. Ensimmäinen kilpailun anti oli silti positiivinen, kaksi ehjää ajosuoritusta ja reilusti hyvää kokemusta vaikeista olosuhteista. Ja ennen kaikkea hauskaa oli!
Myös Santeri pääsi avaamaan kilpailukautensa Minillä V1600-autojen Cup-luokassa. Ensimmäinen kierros sujui turhankin paljon varmistellen, tavoitteena oli vain saada auto tietä pitkin maaliin jotta Severi pääsee lähtöviivalle. Toisella kierroksella pito parani ja yritystäkin lisättiin roimasti mikä näkyi myös ajassa, sillä melko onnistuneella ja puhtaalla ajosuorituksella aika parani ensimmäiseen kierrokseen verrattuna yli 20 sekuntia. Tämä riitti V1600-luokan kuuden kilpailijan joukossa sijaan neljä.
Leuto sää on pakottanut useat kilpailunjärjestäjät perumaan kilpailuita tänä talvena, mikä on aiheuttanut muutoksia myös meidän kisakalenteriimme. Alustavasta suunnitelmasta poiketen meidän seuraava kilpailumme on 21.2. Lopella ajettava SM-Rallisprintin toinen osakilpailu, mikäli kyseinen kilpailu pystytään olosuhteiden puolesta järjestämään.
Pitkään odotettu debyyttiralli päätti kisakauden
Vaikka Nuorten SM-sarja paketoitiin
Rantarallissa, ei kausi kuitenkaan vielä osaltamme päättynyt, vaan seuraavana
lauantaina suunnattiin Petäjävedellä ajettuun Kyläseppäralliin. Nyt kuitenkin
Minin ohjaamossa roolit vaihtuivat, sillä Santeri hyppäsi ensimmäistä kertaa
tänä vuonna ratin taakse ja Severi otti hoitaakseen kartturin tehtävät. Santeri
on ehtinyt elämänsä aikana ajaa yli 60 rallisprinttiä ja olla kartturina yli 30
rallissa, mutta vasta nyt oli vuorossa aivan ensimmäinen täysimittainen ralli
kuljettajan paikalla! Taas päästiin siis toteuttamaan isoja lapsuuden
unelmia ☺️ Severille
kisa oli puolestaan ensimmäinen kartturin penkillä, joten paljon uutta oli
tiedossa!
![]() |
Kuva: Jussi Rantala |
Keski-Suomea jo useamman päivän
piiskannut ja myös kisapäivänä jatkunut sade, sekä suuri lähtönumero (165)
aiheuttivat etukäteen pientä huolta teiden kunnosta, eikä huoli ollut turha.
Pätkät olivat pehmeässä ja liukkaassa kunnossa ja edellä lähteneet autot olivat
kaivaneet kivet ja kuopat esiin, joten tiedossa oli melkoinen
selviytymistaistelu. Olosuhteet vaativat veronsa, sillä sekä ulosajoista että
teknisistä vioista johtuneita keskeytyksiä tuli paljon.
Vaikka edellisestä kerrasta Minin ratissa oli yli vuosi, lähti
Santerin ajo sujumaan heti melko hyvin, joskin tasaisen rytmin löytäminen
haastavissa oloissa oli vaikeaa. Isompia virheitä ei kuitenkaan alussa tullut,
mutta kahdella ensimmäisellä EK:lla Santeri sai edellä lähteneen auton pätkällä
kiinni ja perässä ajeluun kului aikaa. Pätkäaikojen riittävyydestä suhteessa
kilpakumppaneihin ei ollut mitään aavistusta, joten yllätys olikin melkoinen,
kun kahden EK:n jälkeen pojat olivat 20:n luokassa startanneen kuljettajan
joukossa sijalla 6!
Vielä ennen huoltoa oli vuorossa MM-rallistakin tuttu Mökkiperän
EK, joka ei sekään kuntonsa puolesta kuskeja säälinyt. Ajo sujui mukavasti ja
myös kello tuntui tykkäävän, sillä pätkän jälkeen Mini löytyi luokan
kokonaistilanteessa jo peräti 3. sijalta! Valitettavasti tämän pätkän kivet ja
kuopat koituivat kuitenkin kohtaloksi, sillä pätkän puolivälissä alkoi kuulua
ja tuntua uhkaavia rysähdyksiä. Samalla vauhdilla jatkettiin pätkän maaliin,
mutta vilkaisu auton takaosaan kertoi, että tukivarsi oli vääntynyt ja iskunvaimennin
napsahtanut poikki. Huoltoon asti autolla vielä nilkutettiin, mutta koska
vauriot eivät olleet korjattavissa eikä toista vastaavaa iskaria mukana, olisi
kisan jatkaminen aiheuttanut vaan pahempaa tuhoa, joten leikki oli jätettävä
kesken.
SM-kausi päätökseen Rantarallissa
Vuoden viimeinen Nuorten
SM-ralli ajettiin lokakuun puolessavälissä Mynämäen ympäristössä perinteisessä
Rantarallissa, johon Severin ohella 18 muuta nuorta kuljettajaa lähti kisailemaan
paremmuudesta.
Seudun tiet on tunnettu
haastavuudestaan ja äkkiväärästä luonteestaan, joten järki piti pitää päässä.
Selvää kuitenkin oli että varomaan ei reitille lähdetä, vaan hankkimaan hyvä
sijoitus varmalla ja vauhdikkaalla ajolla. Kisan aikana sää vaihteli jatkuvasti
auringon paisteesta vesisateeseen, mutta ajamisen suoritustaso pysyi kisan
ensimmäisen lenkin ajan vakaana. Severi kellotti tasaisia aikoja, joilla
taisteltiin aiempien sarjakisojen tapaan sijoituksista pistesijojen tuntumassa.
Kolmen EK:n jälkeiselle lyhyelle huoltotauolle saavuttiin luokan sijalla 13.
Kuva: Loudlife Media |
Tauon jälkeen kiikarissa
oli sijoituksen parannus ja nousu vielä pisteiden syrjään kiinni. Loppulenkillä
tiet osoittivat haastavuutensa, sillä pienet ja isommatkin ulosajot alkoivat
muuttaa tuloslistaa. Severi onnistui välttämään virheet ja vauhtiakin tuli
vielä lisää, minkä myötä sijoitus ennen viimeistä pätkää oli 11:s. Sarjakauden
päättävällä EK:lla onnistuttiin kuitenkin vielä pusertamaan sen verran, että tavoitteeseen
päästiin ja sijoitusta nostettiin pykälällä, joten maalissa oltiin nuorten
sijalla 10. Näin ollen sarjakausi päättyi kahteen peräkkäiseen pistesijaan!
Pistesaldo jäi erilaisten
syiden takia kauden alkupuolella laihaksi, mutta loppukauden pisteiden myötä
Severin lopullinen sijoitus Rallin Nuorten SM-sarjassa oli 15:s. Sarjan kisoihin
osallistui kauden aikana yhteensä 26 eri kuljettajaa, joka kisassa nuoria oli
mukana keskimäärin 19. Vauhti nuorten luokassa on tälläkin kaudella ollut
järkyttävän kovaa, sillä kisasta toiseen nuorten kärkiporukan kuskit ovat
olleet nopeimpia kaikista kisan vakioluokan autoista.
Sarjan päätyttyä päättyi
myös Severin neljän vuoden taival nuorten luokassa, sillä 18-vuotta tuli
mittariin syyskuussa. Tästedes kilpaillaan siis aikuisten joukossa!
Pitkän kisapäivän päätteeksi pistesijoille
Elokuun viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan rallista koko
rahalla, sillä Laitilan seudun hienoilla ja vaativilla teillä oli luvassa yli
100 EK-kilometriä sisältänyt reitti. SM Oili Jalonen-ralli oli yleisen
SM-sarjan osakilpailu, jonka yhteydessä myös nuoret kisasivat kauden
neljänsistä SM-pisteistään. Mahtava asia kisan lähtöluettelossa oli se, että
alle 18-vuotiaiden nuorten SM-luokka oli peräti 20 startanneen kilpailijaparin
voimin koko kisan suurin luokka.
Kuva: Toni Ruotsalainen |
Yhtenä parina tuossa joukossa kisasta lähti
nauttimaan myös Severin ja Santerin muodostama autokunta. Lämpimän kisapäivän
ensimmäiset hiet saatiin pintaan jo ennen kuin kilpaa oli ajettu metriäkään,
sillä EK1:n lähtöjonossa rengaspaineita pudottaessa jäi yhden renkaan venttiili
jumiin ja päästi renkaan tyhjäksi, joten auton kyytiin sidotulle vararenkaalle
tuli heti käyttöä. Vaihto ehdittiin kuitenkin tehdä nopeasti ennen omaa
lähtöaikaa ja rangaistuksilta vältyttiin. Muista alla olleista poikennut rengas
kuitenkin vaikutti ajo-ominaisuuksiin ja etenkin kuskin luottoon, ja epäröivän
ajon seurauksena aika oli 15. nopein. Toinen EK jouduttiin ajamaan samalla
rengastuksella, mutta luottoa autoon alkoi jo löytyä ja varsinkin lopun
jouhealla osuudella vauhti oli jo kohdallaan, tuloksena pätkän 12. nopein aika.
Lyhyessä huollossa saatiin renkaat vaihdettua keskenään samanlaisiksi ennen
kisan vauhdikkainta pätkää, jossa Mininkin keskinopeudeksi saatiin muutamista
hitaistakin paikoista huolimatta 103km/h. EK4 taas oli huomattavasti
teknisempää tietä, mutta sekin selvitettiin hyvällä ajolla läpi. Vaativa reitti
vaati myös veronsa, ja kilpailijoita putosi pelistä tasaisesti ulosajojen
seurauksena. Varman ajon ja kasvavan vauhdin summana Severi sai nostettua sijoitustaan
parin pätkän aikana 14. sijalta jo 10:nneksi. Myös taukoa edeltänyt EK5 oli
hyvä suoritus ja aika 8. nopein, vaikka lopussa ajettiin hetki edellä
startanneen auton perässä.
Tauon jälkeen oli vuorossa kaksi taukoa edeltänyttä
pätkää toistamiseen. Myös toisella ajokerralla tehtiin tasaista työtä,
molemmilta pätkiltä 8. nopein aika, joiden myötä myös kokonaiskisassa sijoitus
nousi 8:nneksi. Kisan päättäneellä EK8:lla aika riitti hienosti jo nuorten 7.
nopeimpaan kellotukseen, mutta loppukiri ei aivan riittänyt nostamaan
sijoitusta, sillä koko kisan 7. sija jäi vain 1,2 sekunnin päähän. 8. sija
kilpailun maalissa takasi kuitenkin sen, että vihdoin plakkariin napsahti ne
kauan kiertäneet ensimmäiset SM-pisteet! Fiilis kisan jälkeen oli muutenkin
hyvä, kun hienot tiet ja uran pisin kisapäivä oli selvitetty kunnialla 😊
Nousujohteinen syyskauden avaus
Reilu
pari kuukautta oli ehtinyt vierähtää siitä kun Miniä oli viimeksi päästy
ulkoiluttamaan sorateillä, mutta kesän kääntyessä ainakin kalenterin puolesta
kohti syksyä alkaa kisojakin olla taas mukavan tiiviillä tahdilla. Syyskauden
kisaputki avattiin edellisviikonloppuna Keuruulla ajetussa harrasterallissa, jossa
kymmenen nuoren kuljettajan joukkoon starttasi kilpailemaan myös Severin ja
Santerin muodostama autokunta.
![]() |
Kuva: Jesse Eteläniemi |
Kisa ei lähtenyt kulkemaan parhaalla
mahdollisella tavalla. Ensimmäisellä erikoiskokeella tiet olivat todella huonossa
kunnossa, suurella lähtönumerolla (206) startatessa edellä lähteneet olivat
ehtineet kaivaa esiin melkoisen määrän maakiviä, joihin auto olisi helppo
hajottaa. Kiviä kierreltiin kuitenkin liian varovasti ja aika oli huono, luokan
8:nneksi nopeimmalla ajalla annettiin turhaa tasoitusta kilpakumppaneille. Seuraavana
oli vuorossa useilta vuosilta MM-rallistakin tuttu Jukojärven erikoiskoe, jossa
päästiin jo ajamaan kunnolla kilpaa ja koittamaan pari hienoa hyppyäkin. Ajorytmi
ei vieläkään tuntunut aivan parhaalta, mutta aika oli jo vertailukelpoisempi,
luokan 5:nneksi nopein.
Huoltotauon jälkeen siirryttiin jälleen hieman
erityyppiselle tielle, ja nyt homma tuntui lähtevän sujumaan. Kolmas EK oli
ajollisesti hyvä suoritus ja aika jälleen viides. Lyhyehkö nelospätkä oli
kuluvan kauden parhaita ajosuorituksia ja sen osoitti myös aika, joka oli jo nuorten
3:nneksi nopein. Jäljellä oli enää reilu kaksikilometrinen kisan päättävä asfaltti-EK,
mutta panosta sillekin jäi vielä mukavasti, sillä Severi oli kokonaistuloksissa
seitsemäntenä, mutta vain 2,5 sekunnin päässä 5. sijasta. Tiedossa oli että
toisten renkaiden ja sprinteistä kerätyn asfalttikokemuksen myötä nyt olisi
hyvä paikka iskeä. Ja isku onnistui! Severi paukautti tauluun nuorten nopeimman
kellotuksen ja ralliuransa ensimmäisen pohja-ajan, jonka myötä loppusijoitus
nousi kiikarissa olleelle palkintosijalle 5:nneksi. Päätöspätkän aika muuten
oli kaikista noin 200:sta sen läpi ajaneesta 35. nopein, joten nyt onnistui tärkeässä
paikassa kovan suorituksen tekeminen.
Kisan alku jäi kaivelemaan, sillä ilman
siellä annettua tasoitusta olisi taisteltu paikoista kolmen joukossa. Vaikka
parantamisen varaa jäi, voi nousujohteisten suoritusten myötä tuleviin kisoihin
lähteä kuitenkin hyvillä mielin.
Kestävyystaistelua Riihimäen SM-rallissa
Rallin
Nuorten SM-sarjan kauden kolmansista ja kesän ensimmäisistä pisteistä taisteltiin
toukokuun lopussa Riihimäellä. Ralli oli myös yleisen SM-sarjan osakilpailu,
jossa kotimaisten kärkinimien lisäksi oli mukana kaksi täysiveristä WRC-kilpuria,
joten kisa keräsi runsaasti huomiota osakseen. Kisan reitti oli tällä tasolla harvinaisen
pitkä, sillä edessä oli 9 erikoiskoetta ja yli 110 EK-kilometriä. Kun vielä sääkin
Riihimäellä oli todella vaihteleva ja välillä reittiä piiskasi todella kovat sadekuurot,
oli tiedossa mielenkiintoiset olosuhteet ja melkoinen kestävyyskilpailu.
Nuorten luokkaan kilpailijoita starttasi 15 autokunnan verran, Severin rinnalle
kartturin paikalle istui tällä kertaa Santeri.
Uusi pyörä saatiin kuitenkin alle ja
pääsimme sittenkin EK:lle 7, tosin monen minuutin aikasakkojen kanssa. Tilanteeseen
nähden hyvin sujuneen pätkän jälkeen tulimme huoltoon luonnollisesti luokan viimeisinä,
mutta koska porukkaa oli parilla edellisellä pätkällä tippunut kisasta paljon,
olimme silti hyvillä pistesijoilla 7:ntenä. Huoltoon saapuessa tuli kuitenkin
suuri pettymys, sillä kuten pelkäsimme, olimme myöhästyneet edellisen pätkän lähdöstä
liian paljon ja kilpailun johto sulki meidät tämän vuoksi kilpailusta.
Vaiherikas
päivä päättyi siis isoon pettymykseen ja jossiteltavaa jäi, sillä tulossa oli
ralliuran paras tulos ja ehjällä ajolla jopa neljäs sija olisi ollut
mahdollinen. Jossittelu on kuitenkin täysin turhaa, joten otetaan kisasta hyvät
asiat ja uudet opit mukaan ja jatketaan taas kokeneempana kohti uusia seikkailuja.
Hyvät pätkäajat ja kokemukset erilaisista olosuhteista takasivat, että huonosta
lopputuloksesta huolimatta reissu ei ollut lainkaan turha.
Lupaava kesäavaus Ikaalisissa

Kesän ensiraapaisut soraan ek:lla 1 lupasi hyvää ja tiukkaa
kisapäivää, sillä Severi tykitti pätkälle toiseksi nopeimman ajan, vain kolmen
sekunnin päähän luokan pohja-ajasta. Tasaista oli myös toisella pätkällä, jossa
nuorten koko kolmikko ajoi alle kolmen sekunnin sisään toisistaan. Ek:lla 3
Severi jäi kärjestä kuusi sekuntia ollen jälleen toiseksi nopein, kuten myös
vauhdikkaalla nelospätkällä, jossa luokkapohjatkin jäivät vain kahden sekunnin
päähän. Hienosti sujuneen kisan alun jälkeen huoltoon Ikaalisiin Mini saapui
siis luokan kakkossijalla, 12 sekuntia kärkeä perässä.
Tauon jälkeisellä kisan lyhyimmällä ek:lla vauhti oli
muutaman sekunnin luokkatovereita hitaampaa ja sijoitus tippui niukasti
kolmanneksi. Kisan pisimmällä, yli 25 kilometrisellä EK 6:lla vauhti oli taas
erittäin hyvää ja aika oli luokan toiseksi nopein. Tätä aikaa voidaan käyttää
myös esimerkkinä koko päivän jatkuneesta hyvästä vauhdista, sillä kun verrataan
sitä lisäluokkien yleiskilpailuun, oli pätkäaika kovempien autojen joukossa
78:sta ek:n suorittaneesta peräti 36. nopeinta.
Illan koitteessa vesisade saapui muuttamaan olosuhteita, kun
edessä oli vielä yksi yli 21 kilometrinen ek. Pätkä poikkesi luonteeltaan
hieman aiemmista, se sisälsi paljon pientä tietä ja oli paikoin todella
huonossa kunnossa, ja muuttuneet olosuhteet toivat Severin ajoon pientä
varovaisuutta. Yleiskilpailun tasolla pätkäaika oli yhtä kova kuin
edelliselläkin, mutta luokkakavereihin verrattuna varovaisuus näkyi kellossa ja
takkiin tuli noin puoli minuuttia. Näin ollen sijoitus kisan maalissa oli
lopulta luokan kolmas, 47 sekuntia kärjestä.

Kotimaan huippujen renkaanjäljissä Kouvolassa
Kauden
toiset rallin nuorten SM-sarjapisteet olivat jaossa helmikuun puolivälissä
Kouvolassa SM O.K. Auto-rallissa. Edessä oli monta uutta haastetta, sillä
nuorten osakilpailu ajettiin nyt ensimmäistä kertaa yleisen SM-osakilpailun
yhteydessä. Tiedossa oli isompi lähtönumero ja syvemmät, kotimaan kärkinimien
kaivamat urat. Kisakilometrejä oli luvassa noin 1,5-kertainen määrä normaaliin
verrattuna, yhteensä 95 ek-kilometriä. Hyvin kaupungin katukuvassa näkynyt
kilpailu ja hieno talvikeli keräsi myös yleisöä reitin varrelle mukavat määrät.
Kilpailijapareja oli mukana 123, ja niitä nuorimpia, tulevia kotimaan
kärkinimiä lähti nuorten luokkaan 18 kuljettajan verran.
![]() |
Kuva: AKK/Taneli Niinimäki |
Severi istui jälleen
kuljettajan paikalle ja kartturin paikan otti vanhempi veli Santeri. Kisan alla
vaivanneista sairasteluista huolimatta rallia oli jälleen odotettu innolla. Homma
meinasi kuitenkin loppua jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ensimmäisen
erikoiskokeen aikatarkastusasemalle jonottaessa, juuri ennen omaa AT-minuuttia,
alkoi pellin alta nousta sankka höyry. Syy selvisi nopeasti, sillä moottorin
ylävesiletkun klemmari oli jostain syystä päässyt aukeamaan ja nestettä roiskui
voimalla ulos. Letku saatiin paikalleen ja klemmari kiinni kilpakumppanilta
lainattujen työkalujen avulla, mukana oli onneksi myös pieni pullo
jäähdytinnestettä ja myös juomavedet kaadettiin hävinneiden nesteiden tilalle.
Näin matkaa päästiin moottorinlämpöjä tuijottaen jatkamaan. Muutaman minuutin
vienyt operaatio aiheutti kuitenkin myöhästymisen EK:n lähdöstä ja rasitteeksi
tuli heti kättelyssä yli minuutin verran aikasakkoa. Keskittyminen pätkälle ei
ollut paras mahdollinen, kun käytännössä suoraan korjaustoimenpiteistä
hypättiin lähtöviivalle. Avauksena oli luvassa vieläpä huima 27 kilometrinen
pätkä, mutta ajo lähti kuitenkin sujumaan kohtalaisen hyvin ja aika oli 13:ksi
nopein. Auto toimi edelleen ja toinen EK sujui vielä paremmin. Vauhdin puolesta
olisi tässä vaiheessa kisaa taisteltu sijasta 9, mutta aikasakko piti
sijoituksen 12:ntena. Tällä sijalla saavuttiin myös 3:n EK:n jälkeiselle
tauolle.
Tauolta tarkasteltiin autoa ja kerättiin vielä uutta virtaa parille
jäljellä olleelle pätkälle. Tauon jälkeinen sujuikin mukavasti ja
kokonaistilanteessa noustiin jo 10:nneksi. Viimeisenä oli vielä vuorossa kisan
pisin, yli 28 kilometrinen rykäisy. 20 minuutin suorituksen aikana pääsee
ajorytmiin jo mukavasti kiinni ja hiki virtaa. Pätkä sisälsi enemmän pienen
tien osuuksia, jotka tulivat turhan varmistellen. Tästä syystä aika jäi
viimeisellä EK:lla heikommaksi ja loppusijoitus putosi yhdellä. Maalikaaren
alle Kouvolan keskustaan saavuttiin näin ollen erinäisten vaiheiden jälkeen päivän
päätteeksi nuorten sijalla 11.
Kouvolan seutu tarjosi jälleen todella hienon
reitin ajettavaksi ja tietkin pysyivät yllättävän hyvässä kunnossa lämpimistä
keleistä ja isosta lähtönumerosta huolimatta. Pätkäajat pysyivät päivän mittaan
viimeistä EK:ta lukuun ottamatta tasaisina ja kun verrataan eroja kärkeen
sekunteina kilometriä kohden, saatiin lukemia jälleen parempaan suuntaan
edelliseen kisaan verrattuna.
Talvinen rallikauden avaus Iisalmessa
Severi pääsi starttaamaan uuteen kauteen syksyn
onnistuneiden kisojen jälkeen hyvällä fiiliksellä, vaikkakin tuntumaa uusista
renkaista oli vain lyhyen 10 kilometrin testin verran. Tuntuma vaikutti
kuitenkin löytyvän nopeasti ja Severi aloitti kisan terävästi kellottamalla
ensimmäiselle EK:lle 13:nneksi nopeimman ajan. Hyvä ja yritteliäs meno jatkui myös
toisella EK:lla, joten parin pätkän jälkeen oltiin mukana tasaisessa
keskikastissa ja hyvät pistesijat olivat käden ulottuvilla. Pitkällä
kolmospätkällä tapahtui pieni mystinen notkahdus ja rytmi hieman katosi, ero
edessä oleviin venähti hieman pidemmäksi, mutta sijoitus tauolle tultaessa
pysyi 13:ntena.
Kauden
aloitusta voidaan pitää positiivisena. Esimerkiksi viime talven kisoihin nähden
ero kärkeen oli puolittunut ja nyt useampia kuljettajia jäi säännöllisesti
taakse puhtaassa vauhdissa, eli kehitysaskelia on otettu ja viime vuoden
kokemukset kantavat jo vähän hedelmää. Parhailla pätkäajoilla oltiin jo täysin vertailukelpoisissa
asemissa ylemmän keskikastin kanssa, joten kun vauhti saadaan vakiinnutettua tuolle
tasolle, aletaan tosissaan taistella pistesijoista top10:ssä. Uusia steppejä on
kuitenkin vielä otettava, ja niitä päästään tavoittelemaan seuraavaksi vajaan
kuukauden kuluttua. Luvassa on jälleen hieman uusia erityispiirteitä, kun
starttaamme kotimaan ehdottomien rallihuippujen tekemiin renkaanjälkiin, sillä
sarjan toinen kisa ajetaan yleisen SM-sarjaan kuuluvan O.K. Auto -rallin
yhteydessä Kouvolassa.
2018
Kaudelle hieno päätös Laihialla
Hieno ja vaiherikas autourheilukausi alkaa olla takanapäin
ja syksyn viimeiset sorat käytiin lennättämässä lokakuun puolivälissä Laihialla
ajetussa Rinta-Joupin Autoliike SM-rallisprintissä. Perinteinen Laihian kisa
oli siirretty vanhasta paikastaan kaikille kilpailijoille uudelle tielle, ja jo
aamuinen rataan tutustuminen osoitti että siirto ei ollut turha; luvassa oli
todella upea ja vauhdikas neljän kilometrin pätkä!
![]() |
Kuva: Juuso Kuhanen / jukumotorsport.kuvat.fi |
Nuorten luokkaan starttasi vain kolme kilpailijaa, joista
kaksi jo kovia näyttöjä antanutta paikallista hurjaa, joten jo etukäteen oli
tiedossa että näiden haastaminen vaatisi Severiltä todellista huippusuoritusta.
Ensimmäisellä vedolla syntyi varma ja puhdas suoritus, mutta eroa kärkeen jäi
vielä kymmenkunta sekuntia. Toisella ja kauden viimeisellä vedolla laitettiin
kaikki peliin ja matkaan mahtui jo tilannettakin, kun vauhdikas nyppyvasen
meinasi valua leveäksi. Tilanteen johdosta vauhti hieman kuoli kesken
vauhdikkaan osuuden mikä varmasti verotti aikaa pari sekuntia. Muuten kierros
osuikin todella nappiin, mistä osoituksena huima kahdeksan sekunnin
aikaparannus! Sijoitusta se ei riittänyt parantamaan, mutta valtavista eroista
ei enää puhuttu, eroa voittajaan jäi 5 ja toiseen sijaan 3 sekuntia. Vaikka
sijoituksen puolesta ei voinut juhlia, sai Severi kuitenkin olla ehdottoman
tyytyväinen ajosuoritukseensa. Sen verran kuljettajan kädet tärisivät toisen
kierroksen jälkeen veressä virranneesta adrenaliinista, että kaikesta huomasi
yrityksen olleen kunnossa!
V1600-luokassakin kuljettajakattaus oli kovatasoinen, seitsemän kuljettajan joukkoon lähti myös Santeri haastamaan sarjaa kiertäneitä kuskeja. Ensimmäisellä vedolla syntyi kohtalaisen hyvä suoritus, joka riitti luokan neljänneksi. Kärkeen jäi kuitenkin vielä 7 sekuntia ja takana lähimmät uhkaajat hengittivät niskaan, joten toisella lenkillä oli yritettävä vielä kovemmin. Yritystä oli ja ajo pysyi siitä huolimatta puhtaana, tuloksena yli viiden sekunnin parannus. Sijoitus pysyi kuitenkin neljäntenä, kolmas sija jäi 0,8 sekunnin päähän ja kaikkia sarjan kisoja hallinneeseen luokkavoittajaan nähden ero kaventui neljään sekuntiin. Pari tuttua kilpakumppania joiden kanssa on useita kertoja väännetty sekunnin murto-osista jäi tällä kertaa useamman sekunnin erolla taakse. Santerin omasta mielestä toisen kierroksen veto oli yksi parhaista ajosuorituksista jonka hän on vuosien mittaan Minin ratissa onnistunut tekemään.
Kisan jälkeen molemmilla kuljettajilla oli hymy korvissa, kausi oli hienoa laittaa pakettiin Laihian todella nautinnollisella pätkällä! Keskinäisessä aikavertailussa Santeri oli tällä kertaa noin neljä sekuntia Severiä nopeampi. Molempien vauhdista positiivista merkkiä kertoo myös se, että molemmat jättivät vauhdissa taakseen pitkän liudan myös kovempien luokkien kilpureita, bemareita, starleteja ynnä muita. Esimerkiksi Santerin taakse jäi 2-vetoisten yleiskilpailussa yli 20 kilpailijaa. Yllätyksenä tuli myös se, että vaikka osallistuimme kauden aikana vain kahteen rallisprintin SM-osakilpailuun (Kauhajoki & Laihia), riitti näiden kahden kisan pisteet Severillä nuorten cupin 8:nteen ja Santerilla V1600-cupin 7:nteen sijaan.
Pettymyksestä voitonriemuun!
Syyskuun lopulla oli vuorossa autourheilun täyteinen kahden
kisan viikonloppu, kun ensin lauantaina kaasuteltiin rallin nuorten SM-sarjan
päättänyt osakilpailu Jari-Pekka ralli Heinolassa, ja heti perään sunnuntaina
oli vuorossa perinteinen JSH-Kuljetus rallisprint Hämeenkyrössä. Lauantaina
Severi ajaa ja Santeri toimii kartturina, sunnuntaina molemmat istahtavat
vuorollaan ratin taakse. Vauhdikkaasta viikonlopusta jäi jälleen valtava määrä
tarinoita kerrottavaksi, yritetään tiivistää tähän tärkeimmät juonenkäänteet.
![]() |
Kuva: Pekka Mäkinen / AKK |
Vankkurit startattiin lauantaina kello 4:00 Jämijärveltä
kohti Heinolaa, jossa odotettavissa oli kuuden ek:n verran nautinnollisia mutta
haastavia teitä. Nuorten luokkaan lähti mukaan 12 kilpailijaa, joista
ensimmäisille jo ek1 osoittautui liian haastavaksi. Severi otti alun varovasti,
mutta lopun pienemmällä tiellä meno alkoi jo maistua, tuloksena ek:n 9:ksi
nopein aika. Siirtymäosuudella kohti toista ek:ta tuli kuitenkin lunta tupaan;
jostain kuului kolahdus ja samalla hetkellä laturin valo syttyi. Auto nopeasti
tien sivuun ja ongelma oli löydettävissä helposti, laturin hihnaa ei enää
näkynyt paikallaan, sillä vesipumpun hihnapyörä oli hajonnut kappaleiksi.
Yhdeksän ek-kilometrin jälkeen homma jäi kesken ja huoltojoukot saivat lähteä
noutamaan autokuntaa tien varresta. Seuraavaksi yhdistelmän nokka
mahdollisimman pian kohti kotia ja samalla päälle selvitystyö tarvittavien
varaosien löytämiseksi. Uutta vesipumppua ei tähän hätään löytynyt, joten
ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kaivaa kotipihalta metalliromujen keskeltä esiin
pari vuotta sitten varmuuden vuoksi pois vaihdettu vesipumppu. Pumpun
vaihtamiseksi on ahtaassa konehuoneessa ensin raivattava melkoinen määrä
tavaraa pois edestä, mutta muutaman tunnin aherruksen jälkeen noin
iltakymmeneltä laitteet rokkasivat jälleen! Tiedossa kuitenkin oli että mitään
varmuutta ei olisi siitä kuinka pitkään hätävara toimisi, sillä myös tämän
pumpun hihnapyörässä oli havaittavissa selkeää väljyyttä, minkä takia se
aikanaan oli pois vaihdettukin. Mutta ainakin viivalle päästään ja niin kauan
mennään kuin laitteet pelittää!
Sunnuntaina siis myös Santeri istui muutaman kuukauden tauon
jälkeen ratin taakse ja oli veljeksistä ajovuorossa ensimmäisenä. Ensimmäisellä
kierroksella aika oli V1600-luokan tasaisessa kahdeksan kuljettajan joukossa
viidenneksi nopein, kuitenkin vain 0,6 sekuntia kakkossijasta. Nuorten luokan
viiden kilpailijan joukossa sen sijaan ei avauskierroksella taisteltu sekunnin
kymmenyksistä, nimittäin edellisen päivän vaikeuksista sisuuntuneena Severi
täräytti luokan nopeimman ajan, ja vieläpä yli 10 sekunnin marginaalilla! Uran
ensimmäinen luokkavoitto oli vahvasti hyppysissä.

Mukava rallipäivä Laitilassa
Yli kahden kuukauden mittainen kisatauko päästiin vihdoin
katkaisemaan, kun elokuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa rallin nuorten
SM-sarjan 4. osakilpailu, Oili Jalonen-ralli Laitilassa. Täysin toimettomana ei
koko kisataukoakaan tarvinnut viettää, sillä kesäkuisen Kouvolan kisan jälkeen
edessä oli vaihdelaatikon vaihto. Muutama kesäilta vierähti siis rattoisasti
myös tallin puolella, mutta nyt päästiin vihdoin taas tositoimiin!
Kuva: Sportkuvat |
Laitilan kisan osallistujamäärä oli todella vaisu, sillä
mukana oli alle 80 kilpailijaparia, mutta ilahduttavaa oli se että nuorten
luokassa kilpailijoita oli kauden muiden kisojen tapaan hienosti, kun viivalle
asettui jälleen 15 alle 18-vuotiasta kuljettajaa. Severin kartturin paikalle
istahti jälleen Santeri, tavoitteena pojilla oli lähteä jälleen kuromaan muiden
nuorten etumatkaa kiinni.
Ensimmäisellä lenkillä oli tiedossa kolmen ek:n verran
haastavia länsirannikon teitä. Kesän ajotauosta huolimatta ajamiseen tuntui nopeasti
löytyvän melko hyvä rytmi, paikoitellen oli vielä vähän hakemista mutta
tietyillä osuuksilla homma tuntui rokkaavan jo oikeinkin mallikkaasti. Kolmen
pätkän jälkeen tuloksia katsoessa hiipi puseroon kuitenkin jälleen pieni
pettymys, hyvältä tuntuneesta ajosta huolimatta sijoitus tauolla oli luokan 14.
![]() |
Kuva: Toni Ruotsalainen |
Tauon jälkeen lähdettiin nauttimaan vielä kahdesta ek:sta,
tarkoituksena myös kiristää vauhtia jälleen pykälällä. Neljännen ek:n jälkeen
tilanne pysyi vielä muuttumattomana ja sijoitus oli 14. Kisan haastava
viimeinen pätkä muutti kuitenkin tuloslistaa vielä melkoisesti, kun useampi
kuljettaja sortui pieniin ja isompiinkin virheisiin. Severin ajo sujui mallikkaasti,
ajossa oli yritystä mutta silti virheiltä vältyttiin. Kauden eittämättä paras
yksittäinen ek-suoritus nosti sijoitusta mukavasti kolmella pykälällä lopputuloksissa
11:nneksi! Vaikka pätkäajat eivät suhteessa muihin vieläkään täysin tyydyttäneet,
hyvää oppia ja kehitysaskeleita tarttui tästäkin kisasta matkaan roppakaupalla.
Ja ainakin viimeisen pätkän jälkeen oli jälleen ohjaamon molemmilla jäsenillä
leveä hymy kasvoilla, se kai tässä hommassa on kaikkein tärkeintä 😊
Kesäkauden kurvailuja asfaltilla ja soralla
Tiimimme kesäkausi avattiin toukokuussa kahdella
asfalttisprintillä. Ensimmäisenä oli vuorossa odotettu kotikisa, kun
Kankaanpään Pansialla kilpailtiin poikkeuksellinen kolmen kierroksen sprintti.
Severi aloitti kisan tunnustellen, mutta paransi suoritustaan roimasti kierros
kierrokselta. Tuloksena nuorten kolmas sija. Reilun puolen vuoden tauon jälkeen
ratin taakse palannut Santeri oli kahden kierroksen ajan kiinni V1600-luokan 2.
sijassa, mutta putosi kolmannella vedolla lopputuloksissa niukasti kolmanneksi.
Viikko Kankaanpään jälkeen kaasuteltiin Kauhajoella SM-sprintissä. Severille
tuloksena oli nuorten 7. sija ja Santeri sijoittui luokassaan 6:nneksi.
Molemmissa luokissa kilpailu oli jälleen äärettömän tasaista, molemmilla
samalle sekuntiluvulle mahtui useampia kuljettajia, ja esimerkiksi Severi
hävisi 6. sijan vain 0,03 sekunnin erolla. Tiimin sisäisessä kilpailussa
Santeri oli nopeampi Kankaanpäässä, mutta Severi vei pidemmän korren
Kauhajoella.
Ruosteet karistettiin ranteista kahdella noin 5 kilometrin
pituisella pätkällä, joilla totuttelu sorapinnalle alkoi hieman tunnustellen.
Tuntuma ajamiseen parani kuitenkin mutka mutkalta, ja pätkien välissä läpikäytyihin
pieniin ajoteknisiin asioihin löydettiin nopeasti parannuksia. Kahdella taukoa
edeltäneellä ek:lla ajamiseen alkoi löytyä jo hyvää otetta. Hyvältä tuntuneesta
ajosta huolimatta sijoitus oli kuitenkin häntäpäässä, tauolle saavuttiin neljän
ek:n jälkeen sijalla 14.
Todellista talvirallia Oulussa
Helmikuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa kauden pisin
kisareissu, kun Nuorten SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Oulun
ympäristössä. Jo 53. kerran järjestetyn legendaarisen Pohjola-rallin reitti
suuntautui Oulusta Pudasjärven suuntaan sisältäen 61 erikoiskoekilometriä ja
yli 200km siirtymäosuuksia. Kelien puolesta lähtökohdat talviseen seikkailuun
olivat hyvät; lunta riitti reilusti ja kisa-aamuna lämpömittari näytti 27
pakkasastetta.

Tauon jälkeen oli vielä vuorossa kaksi normaalimman
pituista, vajaa 15 kilometristä pikataivalta. Lunta näidenkin pätkien varrella
riitti reilusti ja penkat olivat välillä auton korkuisia, joten tarkkana täytyi
olla, mikäli halusi välttyä lapiohommilta. Kaivuutöiltä myös vältyttiin, kun
Severi toi auton ehjänä maaliin myös kahdelta viimeiseltä EK:lta. Ajamiseen
löytyi luottoa koko ajan paremmin, mutta pätkäajoissa sijoitukset olivat siitä
huolimatta häntäpäässä. Loppusijoitus nuorten 19:s.
Nuorten luokan äärettömän kovasta tasosta kertoo esimerkiksi
se, että täysi-ikäisten juniori-lisenssiluokan kuljettajien vastaavilla
Vakio1600-autoilla ajetun luokan voittaja olisi ollut nuorissa vasta 13:s,
häviten nopeimmalle nuorelle yli kolmella minuutilla! Nuorissa on siis
kehkeytymässä uusia huippulupauksia ja kovaa täytyy ajaa, mikäli luokassa
haluaa pärjätä.

Hienojen talvikelien jatkuessa koitetaan vielä treenailla,
jotta oltaisiin mahdollisimman valmiita kun kesäkaudella päästään jälleen
kilpailemaan. Sarjapisteistä ajetaan seuraavaksi kesäkuussa Kouvolassa, mutta
ennen sitä kilpaillaan varmasti ainakin kotikisassa Kankaanpään
asfalttisprintissä toukokuussa!
Kauan odotettu rallidebyytti Kangasniemellä
Historian ensimmäinen virallinen rallin Nuorten
SM-osakilpailu kaasuteltiin 3. helmikuuta Kangasniemellä. Nuoria alle
18-vuotiaita kuljettajia lähti kilpailuun hieno määrä, peräti 20 kappaletta. Mukana
oli jo vauhtinsa aiemmin näyttäneitä huippulupauksia, mutta vastapainoksi myös
muutamia rallin ensikertalaisia. Uransa ensimmäistä rallia Kangasniemelle lähti
ajamaan myös 16-vuotias Severi Palomäki, kartturinaan isänsä Rauno.
Kisakokemusta Severillä on parin vuoden ajalta
rallisprintistä, mutta nyt oli edessä uran ensimmäinen täysimittainen ralli. Autona
toimi rallisprintin puolella tutuksi tullut Mini, mutta muuten edessä oli
valtava määrä uusia asioita ja opeteltavaa. Lähtökohdat kisaan olivat siis
haastavat, mutta mielenkiintoiset. Ennen kisaa Severin kokemus kilpa-autolla
talvikelistä rajoittui yhteen tammikuussa ajettuun testipäivään, sekä kahteen
loskakelissä ajettuun sprinttiin vuonna 2016, joten tulostavoitteita tai
odotuksia vauhdin suhteen oli mahdotonta asettaa ennakkoon.
Merkittäviä eroja sprintin ja rallin välillä on esimerkiksi
kilpailun moninkertainen pituus sprinttiin verrattuna, sekä viereen istuva
kartanlukija. Oman lisäjännityksensä kisan kulkuun tuo myös se, että
siirtymäosuuksien ajaksi nuorten luokan kuljettajat joutuvat ottamaan haltuun
myös kartanlukijan tehtävät, sillä auton ajamisen ek:lta toiselle muun
liikenteen joukossa ajettavilla siirtymillä hoitaa täysi-ikäinen kartturi. Ehkäpä
merkittävin uusi asia on se, että sarjan kilpailut ovat ns. ”pimeitä ralleja”,
eli reittiin ei ole mahdollista tutustua etukäteen. Kuljettaja ei siis tiedä
mitä seuraavan mutkan tai nyppylän takana milloinkin odottaa.
Kuva: Jussi Rantala |
Edessä oli yli 60 erikoiskoekilometrin verran hienoa ja
vaativaa Etelä-Savolaista rallitietä upeissa talvisissa olosuhteissa.
Kilpailussa ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta, pituudeltaan kaikki olivat tasaisesti
10 kilometrin molemmin puolin.
Suurimmat jännitykset karisteltiin pois ensimmäisellä
ek:lla, jossa oli tarjolla alueelle tyypillistä, nopeaa ja runsaasti ylityksiä
sisältävää tietä. Kisan aloitus sujui puhtaasti mutta vielä varoen, tuloksena
nuorten 18. nopein aika. Toinen ek oli pääosin pienempää, paikoin hyvinkin
kapeaa ja tarkkuutta vaativaa tietä. Pienemmän tien osuudet vaikuttivat sopivan
Severille paremmin, sillä aika oli nuorten 14. nopein. Myös kolmas ek sujui
varmanpäälle ja tauolle autokunta saapui tasaisen suorituksen myötä 14.
sijalla.
Kuva: Jussi Rantala |
Kilometrien myötä ajamiseen alkoi löytyä jo hieman parempaa
otetta ja tauon jälkeisellä Ek4:lla Severi nousi jo luokassa 12:nneksi.
Jäljellä oli kuitenkin kaksi rallin pisintä n.13 kilometristä pätkää, jotka
ajettiin illan pimetessä lisävalojen turvin. Ensimmäinen kerta lisävaloilla toi
jälleen yhden uuden muuttuvan tekijän kilpailun kulkuun. Vauhti pysyi
viimeisillä pimeässä ajetuilla pätkillä samanlaisena suhteessa
kilpakumppaneihin, ja myös nämä ek:t selvitettiin kunnialla läpi. Kun kaikki
kuusi erikoiskoetta ja koko reitti oli suoritettu virheettömästi, odotti
kilpailun maalissa 20 nuoren kuljettajan joukossa loppusijoitus 14.
”Tottakai vauhtia olisi saanut olla selvästi enemmän, mutta
olihan se selvää että uudet asiat vaativat totuttelua ja kilometrejä alle. Kun
kaikkiin uusin juttuihin alkoi saada hieman tuntumaa, alkoi ajaminenkin ainakin
tuntua paremmalta. Maaliin päästiin ehjänä, se oli tärkein tavoite”, Severi
kommentoi. ”Kisapäivä oli lopulta onnistunut ja mukava, joten pitkään
odotetusta ensimmäisestä rallista jäi hieno fiilis!”
2017
Kausi päätökseen Huittisissa
Rallisprint kauden päätöskilpailu kaasuteltiin viime
sunnuntaina Huittisissa. Tutulla nopealla radalla ajettu kisa oli samalla myös
SM-sarjan viimeinen osakilpailu ja mukaan oli ilmoittautunut 135 kilpailijaa.
Mukava syyskisa Hämeenkyrössä
Vain viikko edellisestä kisasta ja taas jatkettiin, tällä
kertaa Hämeenkyrössä viime vuosilta tutulla mukavalla ja vaihtelevalla
pätkällä.
Vihdoin soralle!
Kuva: Jesse Eteläniemi |
Testit sorapinnalla ennen kisaa jäi osaltamme vähiin, edellisenä
iltana oli vain parin kilometrin verran varmistettu auton toimivan kuten pitää. Ensimmäinen
kerta märällä soratiellä ja 11 kuukauden tauko sorakisoista näkyi vielä hieman Severin
ensimmäisessä vedossa, ajo tuntui hyvältä mutta pienen varmistelun myötä
sijoitus kuuden kuljettajan joukossa oli viides. Tauolla katsottiin
incar-videolta muutamat parannuksen kohteet ja asetettiin tavoitteeksi viiden
sekunnin aikaparannus. Tuo tavoite ei kuitenkaan tuntunut riittävän, vaan
Severi paransi toisella kierroksella aikaansa peräti 12 sekunnilla! Se riitti
nostamaan hänet viidenneltä sijalta peräti toiseksi, eikä eroa voittajaankaan
jäänyt kuin kaksi sekuntia. Edellisen kisan tapaan siis palkinnoille!
Kuva: Jesse Eteläniemi |
Asfalttikauden päätös Ruoveden keskustassa
Aamuisen vesisateen kastelemat kadut ehtivät sopivasti
kuivua ja kisa päästiin aloittamaan lähes kuivalla radalla. Severillä reilun
kuukauden ajotauko ja pieni epävarmuus olosuhteista näkyi vielä ensimmäisellä
kierroksella pienenä varovaisuutena, siitä huolimatta seitsemän nuoren
kuljettajan joukossa kolmanneksi nopein aika. Toisella kierroksella rytmi alkoi
löytyä ja yritys lisääntyi, joten aikakin parani hienosti yli 4,5 sekunnilla.
Sijoitus pysyi kuitenkin samana, mutta eroa toiseen sijaan jäi enää 0,3 sekuntia,
joten kolmannelle vedolle jäi vielä tavoiteltavaa. Haaveet kolmannen kierroksen
aikaparannuksista kuitenkin kirjaimellisesti vesittyivät, kun tauon aikana
tullut kova sadekuuro kasteli radan täysin. Näin ollen oli käytännössä selvää
ettei parannuksia nähtäisi. Severi kuitenkin ajoi myös kolmannen kierroksen puhtaasti
maaliin jääden noin 7 sekuntia omasta parhaastaan. Tuloksen kuitenkin hienosti
kolmas sija ja komea pokaali kotiinviemisiksi!
Kuva: Jesse Eteläniemi |
V1600-luokka oli jälleen lähtijämäärältään kilpailun suurin,
kun mukaan starttasi 9 kilpailijaa. Santeri onnistui ensimmäisellä kierroksella
tekemään puhtaan perussuorituksen, joka riitti viidenneksi nopeimpaan aikaan.
Toisella kierroksella suoritus tuntui selkeästi paremmalta, mutta aika parani
kuitenkin vain vajaalla sekunnilla ja sijoitus pysyi samana. Kuten todettua,
kolmannelle kierrokselle rata sai kunnon kastelun ja ainoa järkevä tavoite oli
saada auto ehjänä maaliin, joten viimeinen veto menikin aikalailla
näytösajeluksi. Tuloksena näin ollen V1600-luokan viides sija, 3,6 sekuntia
voittajalle jääneenä. Veljesten keskinäisessä väännössä Santeri vei tällä erää
voiton ollen runsaat kaksi sekuntia Severiä nopeampi.
Onnistunut kisapäivä Keuruulla
Nuorten luokassa kilpailijoita oli tällä kertaa mukana vain
neljän kuljettajan verran. Hyvin ja nousujohteisesti sujuneen alkukauden myötä
oli Severin ajatuksiin varmasti noussut jo tavoite päästä tosissaan haastamaan
Keuruulla myös luokan ennakkosuosikkeja voittotaistelussa. Ensimmäisellä
kierroksella ei vielä aivan puhdasta suoritusta tullut, mutta parista selkeästä
virheestä huolimatta sijoitus luokassa oli tauolla toinen. Toisella
kierroksella piti parantaa ja se myös onnistui, puhtaalla ajolla aika parantui
hienosti yli viidellä sekunnilla. Voittoon asti se ei riittänyt mutta
avauskierroksen jälkeinen toinen sija säilyi kirkkaasti! Voittajaan eroa jäi enää
2,5 sekuntia ja taakse jääneisiin eroa kertyi yli neljä sekuntia. Vaikka voitontahtoisessa
kilpailijassa toinen sija ei vielä riemunkiljahduksia aiheuttanut, oli kyseessä
kuitenkin uran toistaiseksi paras sijoitus mikä on jälleen hyvä osoitus
kehityksestä.
Muutaman seuraavan viikon aikana keskitytään lähinnä
seuraamaan autourheilua penkalta käsin, minkä lisäksi Santeri istahtaa jälleen
myös kartturin paikalle Sastamalassa ajettavassa Autoglym rallissa. Minillä
olemme seuraavan kerran lähtöviivalla elokuussa Ruovedellä ajettavassa
asfalttisprintissä!
Tiimin sisäistä vallanvaihtoa Nokialla
Rallisprintkausi jatkui viikkoa ennen juhannusta kun
Nokialla kaasuteltiin kahtena päivänä Future Cup-sarjan osakilpailujen
merkeissä. Nokian Renkaiden testiradan ja Nokian jokkisradan ympärille oli
rakennettu mielenkiintoinen ja erittäin monipuolinen sprinttirata.
Nuorten luokkaan starttasi tällä kertaa Severin lisäksi 10 muuta kilpailijaa, Santerin luokassa kilpailijoita oli seitsemän. Edellisessä kisassamme Kauhajoella Severi hiipi jo parin kymmenyksen päähän Santerista tiimin sisäisessä kilpailussa ja nyt Nokian lauantain kisan ensimmäisellä kierroksella tapahtui ensimmäisen kerran se mikä oli jo odotettavissa; Severi oli kolmen kymmenyksen erolla Santeria nopeampi! Eikä se Severille riittänyt, vaan toisella kierroksella hän paransi aikaansa vielä lähes neljällä sekunnilla ja jätti näin aikaansa reilulla sekunnilla parantaneen Santerin lopulta peräti 2,7 sekunnin päähän. Jälleen kerran voi sanoa Severin ajaneen uransa toistaiseksi parhaan kisan ja se riitti nuorten tuloksissa mukavasti listan puoliväliin kuudenneksi. Santerille kisa oli alkukauden kisojen tapaan hieman vaikea eikä kunnon luottoa autoon jostain syystä tahtonut löytyä, sijoitus luokassa viides.